Naismotoristia oudoksutaan Ugandassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Naismotoristia oudoksutaan Ugandassa

Moottoripyörätaksi tuo kaivattuja lisätuloja opettajan perheelle, kirjoittaa Amy Fallon.

(IPS) -- Moottoripyörätaksi eli bodaboda kuuluu yleisimpiin kulkuneuvoihin Ugandassa. Ala on miesvaltainen: esimerkiksi Gulun kaupungista löytyy vain yksi naispuolinen kuljettaja.

Keddy Olanya, 32, on kolmen lapsen äiti. Toimittuaan vuosia opettajana pohjoisugandalaisessa Lukomen kylässä hän keksi tavan kasvattaa sadan euron kuukausiansioitaan. Olanya ryhtyi ajamaan moottoripyörätaksia viikonloppuisin ja lomilla läheisessä Gulun kaupungissa. Tienesti voi nousta 15 euroon päivässä.

Olanyan mukaan naispuolinen "boda" ansaitsee paremmin kuin mies. "Asiakkaat luottavat enemmän naiskuljettajaan, koska minä en kaahaa", hän sanoo.

Ugandaa on luonnehdittu bodaboda-taloudeksi ajopelien runsauden vuoksi. Kymmenen vuoden takainen tutkimus arvioi, että 1,6 miljoonaa ugandalaista hankki osan elannostaan kuskina. Lisäksi pyörien huolto työllisti 100 000 henkeä.

Ehdotuksia tulee

Olanya ei ole välttynyt kommenteilta, joiden mukaan perheenäiti ei sovi bodaksi. Hän ajaa intialaisvalmisteista pyöräänsä nilkkoihin ulottuvassa mekossa. Silti moni miesasiakas yrittää maksaa ylimääräistä ja ostaa muitakin "palveluja".

"Tässä työssä on pidettävä kiinni periaatteista", Olanya painottaa. Opettajana hän on kouliintunut käsittelemään ihmisiä ja osaa olla suututtamatta asiakkaitaan.

"Pitää puhua pehmeästi, mutta pysyä tiukkana."

Eniten Olanyaa harmittavat toisten naisten vähättelevät kommentit, mutta hän ei aio luovuttaa. "Naisethan vaativat tasa-arvoa. Minusta jokaisen pitää sukupuolesta riippumatta voida tehdä työtä, jolla pystyy hankkimaan elantonsa."

Harvinaista Kampalassakin

Flavia Nuwabine, 23, on ajanut kaksi vuotta moottoripyörätaksia Ugandan pääkaupungissa Kampalassa. Hän ei ole koskaan kohdannut naispuolista kollegaa.

Nuwabine päätyi alalle opiskeltuaan hotelli- ja ravintola-alan johtotehtäviä, joissa palkkaa olisi herunut 30 euroa kuussa. Kuljettamalla ihmisiä ja tavaraa hän ansaitsee keskimäärin 8,5 euroa päivässä. Työpäiviä on kuusi viikossa ja ne venyvät 11-tuntisiksi.

"Kuulen ikäviä huomautuksia sekä naisilta että miehiltä. Monen mielestä tämä on miesten ala, joka ei kerta kaikkiaan sovi nuorelle naiselle. Mutta minä tienaan leipäni ja sillä siisti."

Virkamiesten kuutamokeikat

Julkisen sektorin huonot palkat ajavat Ugandassa monet valtion palkolliset, kuten opettajat ja poliisit, tekemään pimeitä lisätöitä moottoripyörätaksina.

Wilfrediksi esittäytyvä 35-vuotias poliisikonstaapeli Kampalasta on tehnyt puolen vuoden ajan osa-aikaista taksihommaa viitenä päivänä viikossa. Hänen mukaansa moni muu poliisi toimii samoin.

Wilfred kertoo ansaitsevansa poliisina 96 euroa kuussa. Iltatyö taksina tuottaa noin 5,5 euroa päivässä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia