Naisnäkökulmaa Ruandan it-alaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Naisnäkökulmaa Ruandan it-alaan

Naisten ei pitäisi tyytyä vain tietotekniikan kuluttajan rooliin, sanoo alle kolmikymppisenä multimediayrityksen perustanut Akaliza Keza Gara.

(IPS) -- Alle kolmikymppinen nainen multimediayrityksen johtajana ei ole tavallinen näky Ruandassa. Akaliza Keza Gara, 27, on kuitenkin ehtinyt urallaan paljon ja kannustaa nyt teinityttöjä informaatioteknologian pariin.

Garan perustama ja johtama Shaking Sun -yritys tekee nettisivuja, graafista suunnittelua ja tietokoneanimointia. Hänet valittiin tänä vuonna jäseneksi Microsoft 4Africa -neuvostoon.

Suurimpana saavutuksenaan Gara pitää kuitenkin sitä, että hän oli tekemässä Ruandan ensimmäistä piirrosanimaatiota African Talesia.

"Se oli suuri hetki, kun näin nimeni tekijäluettelossa. Olen todella kiitollinen, että pääsin mukaan", hän sanoo.

Ei vain kuluttajia

Britanniassa multimediateknologiaa opiskellut Gara ei ymmärrä, miksi naisten pitäisi tyytyä alalla kuluttajan rooliin. Hän patistaa naisia osallistumaan tekniikan kehittämiseen, jotta tuotteet palvelevat kumpaakin sukupuolta.

Gara myöntää, että Ruandassakin naisten panos it-alalla on vähäinen. "Toivoa on, että uusimman kehityksen myötä naisia ilmaantuu miesten rinnalle."

Ruandan toisen vaiheen kehityssuunnitelma edellyttää, että maatalouskeskeinen maa muuttuu tietotaloudeksi ja nousee köyhyydestä keskituloisten maiden kastiin vuoteen 2020 mennessä.

Vuoden 2012 YK-raportti kiitteli Ruandaa siitä, että se on jo vetänyt 2 500 kilometriä valokuitukaapelia ja pyrkii saamaan kaikki 11 miljoonaa asukasta laajakaistan äärelle.

Rahaa ja koulutusta

Ruandan nuoriso- ja it-ministeriö perusti vuonna 2012 maan ensimmäisen innovaatiokeskuksen, joka tunnetaan nimellä KLab. Se kokoaa it-alan osaajia yhteen ja tukee heidän kehittelytyötään.

Gara on mukana nuorten naisyrittäjien ryhmässä, joka kannustaa tyttöjä it-alalle rahoittamalla näiden hankkeita ja tarjoamalla koulutusta.

"Koulutus on auttanut monia hankkimaan uusia taitoja, joiden ansiosta heille on avautunut kiinnostavia työpaikkoja", hän kertoo.

Animaatioita lapsille

Tänä vuonna järjestettiin ensi kerran Ms. Geek Rwanda -kilpailu, jossa yliopistossa opiskelevat tytöt kisaavat teknisillä keksinnöillään. Kisan voitti maataloustekniikan opiskelija Nancy Sibo sovelluksella, joka auttaa viljelijöitä selvittämään lähimmän eläinlääkärin ja keinosiemennyspalvelun sijainnin.

Garan luovuus suuntautuu kasvavassa määrin piirrosanimaatioihin, sillä hän on juuri pannut pystyyn oman studion niiden tekemistä varten.

"Haluan auttaa Ruandan lapsia luomalla hahmoja ja ympäristöjä, joihin he voivat samastua, ja kehittämällä tarinoita, jotka viihdyttävät ja innostavat heitä."

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia