Naisten Pankki saavutti seitsemän miljoonan rajapyykin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Naisten Pankki saavutti seitsemän miljoonan rajapyykin

Sunnuntaina 27 paikkakunnalla järjestetty Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma vauhditti Naisten Pankin uuteen ennätykseen.

Sunnuntaina 27 paikkakunnalla järjestetty Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma vauhditti Naisten Pankin uuteen ennätykseen. Naisten Pankki on kerännyt seitsemän miljoonaa euroa kehitysmaiden naisten yrittäjyyden ja toimeentulon tukemiseksi.

Naisten Pankilla on tällä hetkellä 1 430 osakasta ja 3 045 bisnesenkeliä eli kuukausilahjoittajaa. Naisten Pankin bisnesenkelit ovat sitoutuneet säännölliseen kehitysmaiden naisten toimeentulon tukemiseen. Päämääränä on synnyttää kestävää hyvinvointia.

Lahjoitusvaroilla rahoitetaan hankkeita, jotka parantavat naisten taloudellista toimeentuloa, osaamista ja oikeuksien toteutumista. Naisille myönnetään pienlainoja ja heitä koulutetaan ammatteihin ja yrittäjyyteen. Koulutus on kyläpankkien perustamisen ohella olennainen osa hankkeita.

Tähän mennessä hankkeet ovat auttaneet eri puolilla maailmaa lähes 16 000 naista. Tukea saaneita on yhteensä yli 60 000, koska naisten auttaminen hyödyttää myös heidän perheenjäseniään.

Hankkeita toteutetaan seuraavissa maissa: Angola, Guatemala, Haiti, Kambodža, Kongo, Kosovo, Liberia, Myanmar, Nepal, Palestiinalaisalueet, Sierra Leone ja Uganda. Hankkeiden toteutuksesta vastaa Kirkon Ulkomaanapu.

Naisten Pankin verkostossa on eri puolilla Suomea mukana yli 3 000 vapaaehtoista. Toimintaa on 35 paikkakunnalla yli 40:ssä eri ryhmässä. Paikallisryhmät järjestävät vuosittain satoja tilaisuuksia lahjoitusten keräämiseksi kehitysmaiden köyhille naisille.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia