Naisten Pankki sai kansainvälistä kiitosta varainkeruusta

23.10.2012
Teija Laakso

(Kuva: Howard Lake / cc 2.0)(Kuva: Howard Lake / cc 2.0)Naisten Pankin vapaaehtoistyö on sijoittunut kolmen parhaan joukkoon kansainvälisessä varainhankintaideakilpailussa.

Global Awards for Fundraising -kilpailun tuomariston mukaan verkoston ohjausryhmän puheenjohtaja Ritva Ohmeroluoma on johtanut työllään vapaaehtoisverkoston laajentumista.

Ohmeroluoma oli ehdolla merkittävän vapaaehtoisen sarjassa. Voittajaksi selviytyi intialainen Reeta Sabharwal Action For Autism -järjestöstä, joka kerää varoja autismia sairastavien järjestölle Intiassa.

Palkinnot jaettiin viime viikolla Hollannissa järjestetyn kansainvälisen varainhankintakonferenssin yhteydessä. Kilpailusta vastaa brittiläinen Resource Alliance -järjestö.

Kirkon Ulkomaanavun hallinnoimaan Naisten Pankkiin kuuluu nykyisin yli 3 000 vapaaehtoista. Viimeisen vuoden aikana se on järjestänyt yli 500 tapahtumaa. Pankki kerää varoja kehitysmaiden naisten yrittäjyyden ja toimeentulon kehittämiseksi.