Artikkeli on julkaistu alun perin Yhteiset Lapsemme -lehden numerossa 2/2015.

Rohingat ovat Myanmarin ja Bangladeshin rajaseudun asukkaita. Näitä islaminuskoisia, bengalin kieltä puhuvia, ja vailla kansalaisuutta eläviä ihmisiä on Myanmarissa noin miljoona. Monet heistä ovat asuneet maassa jo usean sukupolven ajan. Täällä kuitenkin väitetään, etteivät rohingat ole kansallinen vähemmistö vaan laittomia maahanmuuttajia, joiden pitäisi palata Bangladeshiin. Siellä täkäläisiin rohingoihin taas suhtaudutaan myanmarilaisina eikä bangladeshilaisina. Myanmarin rohingat itse haluavat identifioitua yksinkertaisesti etnisinä rohingoina, muiden Myanmarin etnisten määritelmien mukaan. Tätä maan hallitus ei hyväksy, vaan vaatii, että he tunnustautuisivat bengaleiksi ts. bangladeshilaisiksi. Tällöin heillä olisi teoreettinen mahdollisuus saada Myanmarissa edes osittaiset kansalaisoikeudet.

Rohinga-kysymys on erittäin monimutkainen vyyhti historiallisine rasitteineen, ääribuddhalaisuuden nousuineen ja Rakhinen osavaltion alkuperäisen arakankansan ja burmalaisten välisine riitoineen. Ylpeät arakanit hallitsivat aikoinaan vuosisatojen ajan suvereenisti laajoja alueita Läntisessä Myanmarissa, mutta hävisivät lopulta burmalaisille, Nyky-Myanmarin enemmistökansalle ja valtaa pitävälle eliitille. Arakaneja jäytää pelko siitä, että burmalaisten lisäksi monilapsiset rohingat ovat pian enemmistönä heidän maillaan. Rohingoja ei enää vain syrjitä vaan vainotaan ja syytetään milloin minkäkinlaisista rikoksista, mm. omien kotiensa polttamisesta provokaationa.

Kurjat olot leireillä

Rähinöitä paenneet tai niissä kotinsa menettäneet rohingat on suljettu kurjille leireille, joilla ei ole lääkäri- tai muita palveluja eikä lainkaan liikkumisvapautta, ja jossa ihmiset elävät YK:n ruoka-apujärjestön, World Food Programmen, niukkojen ruoka-annosten varassa, koska useimmat muut ulkomaalaiset järjestöt on karkotettu paikalta.

Myös mellakoissa kotinsa menettäneille arakaneille on leirejä, mutta ne ovat lähinnä uusia, hyvin varustettuja kyliä siistine terveyskeskuksineen, kouluineen ja kauppoineen. Kansainvälisiä järjestöjä on syytetty rohingojen suosimisesta arakaniväestön kustannuksella ja osittain tässä varmaan onkin perää, ovathan leirien olosuhteet aivan eri planeetoilta.

"Rohingoja ei saa jättää yksin."

Myanmarin rohingojen tilanne on siis järkyttävän huono ja Rakhinen osavaltiossa vellookin vakava ja pitkittynyt humanitaarinen kriisi, jota Myanmarin hallitus ei osaa tai ei halua ratkaista. Esimerkiksi uusia perheasioita ja avioliittoa koskevia lakeja pidetään yleisesti islaminuskoisia, erityisesti rohingoja syrjivinä ja äärinationalistisina. Niissä rajoitetaan muun muassa lapsilukua ja avioliiton solmimista eri uskontokuntien välillä. Ääribuddhalaisiin vihanlietsojiin on liittynyt vähitellen myös monia ns. tavallisia ihmisiä. Tuhannet rohingaperheet ovatkin lähteneet pakosalle meriteitse kohti islaminuskoista Malesiaa ja Indonesiaa turvapaikan toivossa.

Ihmiskaupan uhrit

Uutiset toukokuussa, tätä kirjoittaessa, vahvistavat tuhansien rohingojen joutumisen sekä ihmissalakuljetuksen että ihmiskaupan uhreiksi. Sen jälkeen kun Thaimaa hiljattain alkoi koventaa otettaan salakuljetukseen, salakuljettajat ovat hylänneet kymmeniä aluksiaan merelle ihmislastissa. Tuhansia rohingoja ja siirtolaisiksi lähteneitä bangladeshilaisia kuljettavia aluksia on ajelehtinut merellä miehistöttä jopa kuukausia. Alueen valtiot ovat pallotelleet keskenään täpötäysiä aluksia, ja niiden laivastot ovat hinanneet salakuljetuslaivoja rannikoltaan takaisin avomerelle oman onnensa nojaan. Tälläkin hetkellä merellä arvioidaan olevan noin 8 000 huonokuntoista rohingaa ja bangladeshilaista. YK:n pääsihteerin vedottua alueen valtioihin Malesia ja Indonesia lupasivat vihdoin järjestää tulijoille vuoden määräaikaisen turvapaikan mutta odottavat sen jälkeen kansainvälisen yhteisön jakavan vastuun.

Monelle Myanmarista paenneelle rohingalle päätös väliaikaisen turvapaikan saamisesta tulee liian myöhään. Etelä-Thaimaan ja Malesian rajalta on löytynyt useita ulkomaalaisten joukkohautoja. Ihmiskauppiaiden epäillään pitäneen satoja, ellei tuhansia ihmisiä vankeinaan rajaviidakossa ja kiristäneen lunnaita heidän perheiltään. Tilanne muistuttaa USA:n ja Meksikon rajan rikollisliigojen toimintaa. Myös sieltä on löydetty siirtolaisten joukkohautoja. Tutkimukset paljastavat aikanaan, kuinka moni Malesian joukkohautojen vainaja osoittautuu rohingaksi.

Erilainen kuin muut kriisit

Myanmarilla on sotainen historia, ja lähes 50 vuotta kestänyt sotilasdiktatuuri päättyi vasta 2011. Rohinga-kriisi ei ole maan ainoa akuutti konflikti. Vaikka alustava rauhansopimus saatiin vastikään neuvoteltua useimpien vähemmistökansallisuuksien armeijakuntien ja hallituksen kesken, on lopullinen rauhansopimus vielä iso kysymysmerkki. Hallituksen joukot kahakoivat edelleen raja-alueiden vähemmistökansallisuuksien omien armeijoiden kanssa mm. luonnonvarojen ja maan hallinnasta.

Rohinga-kriisi on kuitenkin hyvin erilainen kuin muut meneillään olevat konfliktit, sillä se perustuu yhden kansanosan syrjintään ja vainoon etnisen taustan ja uskonnon perusteella.

Rasismi ja kiihkonationalismi ja niiden seuraukset eivät tosiaankaan ole vain länsimaiden ongelma. Yhden kansanosan järjestäytynyttä vainoa tapahtuu valitettavan usein juuri kehitysmaissa. Samoin raakaa ja järjestäytynyttä sekä ihmisten hädänalaista asemaa hyväksi käyttävää rikollisuutta, joista pahimpia on ihmiskauppa.

Dialogia rohingojen aseman parantamiseksi on edelleen pidettävä kaikin keinoin yllä eri osapuolten kesken ja kansainvälisen yhteisön tulee puuttua tilanteeseen entistä päättäväisemmin. Rohingoja ei saa jättää yksin.

Kirjoittaja on Yhteiset Lapsemme r.y:n perustajäsen ja pitkäaikainen hallituksen jäsen. Hän asuu Myanmarissa ja toimii People in Need-järjestössä ohjelmapäällikkönä.