Perussuomalaiset ehdotti viime syksynä, että Suomen kehitysyhteistyö perustuisi tulevaisuudessa yhä enemmän kansalaisten vapaaehtoisiin lahjoituksiin. Ulkoministeriön alaisuuteen perustettaisiin rahasto, johon kerättäisiin rahat suoraan kansalaisilta. Rahaston pohjana olisi noin neljännes nykyisestä kehitysyhteistyöbudjetista, 250 miljoonaa euroa.

Monen kehitysyhteistyöjärjestön helpotukseksi malli ei toteudu uudessa hallitusohjelmassa – rankoista supistuksista huolimatta kehitysyhteistyötä rahoitetaan jatkossakin enimmäkseen valtion rahoilla.

Leikkaukset pakottavat kuitenkin miettimään, voisivatko tavalliset suomalaiset lahjoittaa enemmän rahaa kehitysyhteistyöhön – kerättiinhän Lastensairaalan rahatkin kokoon tavallisten kansalaisten voimin.

Perussuomalaiset laskee omassa mallissaan, että kun 4,2 miljoonaa suomalaista lahjoittaa vuosittain 200 euroa, saadaan kasaan 840 miljoonaa euroa. Laskelma on kuitenkin epärealistinen.

Esimerkiksi Kepa laski alkukesästä, että suomalaiset kehitysyhteistyöjärjestöt keräävät julkisen rahoituksensa päälle vuosittain noin 90 miljoonaa euroa yksityisten lahjoitusten muodossa. Ensi vuonna järjestöiltä leikataan noin 49 miljoonaa euroa, mikä siis tarkoittaisi, että keräystulojen pitäisi ensi vuonna nousta yli 50 prosenttia nykyisestä, jotta menetykset saataisiin katettua. Perussuomalaisten mallissa kerätyn rahamäärän pitäisi lähes kymmenkertaistua.

Vaikka matematiikka osoittaa, ettei leikkauksia pysty kattamaan ainakaan heti, järjestöjen on silti todennäköisesti yritettävä kerätä lisää lahjoituksia. Kepa on ennustanut, että jatkossa järjestöt joutuvat keskittymään yhä enemmän tehokkaan kehitysyhteistyön sijasta tehokkaaseen varainhankintaan ja kilpailu järjestöjen välillä kiristyy entisestään. Jo nyt kourallinen järjestöjä kerää suurimman osan lahjoituspotista. Samaan aikaan lahjoittajat eivät välttämättä muutu yhtään anteliaammiksi, sillä valtion esimerkki ohjaa Kepan mukaan myös kansalaisia.

"Perussuomalaisten mallissa kerätyn rahamäärän pitäisi lähes kymmenkertaistua."

Vaikka tavalliset kansalaiset avaisivatkin kukkaronnyörejään nykyistä aktiivisemmin, sekin loisi omat riskinsä. Toimittaja Minna Supinen nostaa Kepan kolumnissaan esiin huolen siitä, että kun kehitysyhteistyö nojaa yhä enemmän tavallisten kansalaisten kiinnostuksen kohteisiin, yhä harvempi tukee enää pitkäjänteistä, rakenteita tukevaa työtä – rahat annetaan mieluummin populaarimpiin kohteisiin.

Se on huomattu jo ympäristöpuolella: ihmiset lahjoittavat rahaa mieluummin söpöjen kuin rumien uhanalaisten eläinten suojeluun.

Uhkakuvat ja menetykset ovat todellisia. Toisaalta niiden keskelläkin on muistettava, että ne voivat tarjota myös mahdollisuuksia. Planin markkinoinnin ja yksityisvarainhankinnan johtaja Kirsi Mettälä muistuttaa maailma.netin haastattelussa, että asioiden esillä oleminen tarkoittaa, että niistä voi myös puhua. Se on totta. Kehitysyhteistyöstä keskustellaan nyt enemmän kuin vuosiin.

Jos keskustelua ohjataan rakentavaan suuntaan ja kehitysyhteistyöhön yhä uskova kansanosa – tutkimusten mukaan enemmistö suomalaisista – saa äänensä kuuluviin, voidaan ehkä vielä vaikuttaa päättäjienkin mielipiteeseen.