Norsunluun salakuljetus ennätyslukemissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Norsunluun salakuljetus ennätyslukemissa

Järjestäytyneen rikollisuuden osallistuminen norsunluukauppaan teki vuodesta 2011 takavarikkojen huippuvuoden, sanoo CITES.

Laiton norsunluukauppa ja salakuljetus on kasvanut merkittävästi viime vuosina, kansainvälisen villieläinten kauppaa säätelevän CITES-sopimuksen sihteeristö kertoo uudessa raportissaan (pdf).

Tiedot perustuvat pitkälti sopimukseen sitoutuneiden maiden antamiin norsunluun takavarikkotietoihin, joiden mukaan vuosi 2011 oli pahin norsunluutakavarikointien kirjatussa historiassa.

Järjestäytyneet rikollisliigat ovat vahvistaneet asemiaan laittomassa norsunluukaupassa ja salakuljetuksessa, sillä suurten, yli 800 kiloa sisältävien takavarikoiden määrä on lisääntynyt viime vuosina, sihteeristö arvioi. Rikollisliigat ovet vahvistaneet asemiaan erityisesti Afrikassa viimeisen vuosikymmenen aikana ja samalla kasvattaneet kaupan määrää kansainvälisesti.

CITES kehottaakin kansainvälistä yhteisöä yhteisiin ponnistuksiin afrikannorsujen kriittisen tilanteen parantamiseksi. Kollektiivisia ponnistuksia tarvitaan niin valtioissa joissa salametsästystä tapahtuu, norsunluun läpikuljettamiseen osallistuvissa maissa kuin päämarkkina-alueiden kysynnän hillitsemisessä Thaimaassa ja Aasiassa, järjestö sanoo.

Norsunluukauppa on myös asialistalla Bangokissa maaliskuussa järjestettävässä CITES -jäsenien kuudennessatoista konferenssitapaamisessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia