Pääsiäissuklaa on aiempaa eettisempää | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pääsiäissuklaa on aiempaa eettisempää

Finnwatchin vertailun mukaan 30 prosenttia pääsiäissuklaasta on vastuullisuussertifioitu. 

Noin 30 prosenttia Suomen kauppojen pääsiäissuklaasta on vastuullisuussertifioitua, kertoo yritysvastuuta tutkiva Finnwatch. Järjestö tutki tänä vuonna neljättä kertaa pääsiäismunien, pääsiäiskonvehtien ja muiden pääsiäisenä myytävien suklaatuotteiden vastuullisuutta, ja sen mukaan vastuullisuussertifioidun suklaan osuus on kasvussa.

Erityisesti Länsi-Afrikassa suklaassa käytettävän kaakaon tuotantoon liittyy ihmisoikeusrikkomuksia, kuten ihmiskauppaa ja lapsityövoiman käyttöä. Vastuullisuussertifioinnissa kolmas osapuoli varmistaa, että suklaan tuotantoon ei liity epäeettisiä piirteitä.

Parhaiten kauppaketjuista vertailussa menestyi Lidl, jonka tuotteista 64 prosenttia oli vastuullisuussertifioituja. Ruokakeskolla taas sertifioituja tuotteita oli tänä vuonna 28 prosenttia, edellisenä vuonna niitä ei ollut lainkaan. Ruokakesko oli Finnwatchin mukaan herännyt sertifioinnin tarpeellisuuteen järjestön tehtyä vertailut viime vuonna.

Yleisin vastuullisuussertifikaatti on UTZ, jolla on sertifioitu noin 90 prosenttia tutkimuksen eettisistä pääsiäissuklaatuotteista. Loput on Reilu kauppa -sertifioitu. Sertifikaattien suurin ero on se, että Reilu kauppa -sertifikaatti takaa viljelijälle takuuhinnan, mutta UTZ-sertifioitujen tuotteiden hinta määräytyy markkinoiden mukaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia