Pelastakaa Lapset KIDSing-ohjelmassa asiantuntijakumppanina | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pelastakaa Lapset KIDSing-ohjelmassa asiantuntijakumppanina

Pelastakaa Lapset on mukana asiantuntijakumppanina MTV3-kanavan uudessa koko perheen lasten laulukilpailuohjelmassa KIDSing.

Pelastakaa Lapset on mukana asiantuntijakumppanina uudessa lasten laulukilpailuohjelmassa. Koko perheen musiikkiohjelma KIDSing alkaa lauantaina 9.3. MTV3-kanavalla.

KIDSing on uusi kotimainen musiikkiohjelma, jossa etsitään Antti Tuiskun johdolla 8-13-vuotiaita laulajalupauksia. Koelauluihin osallistui yhteensä noin 1700 laulajaa ja tukijoukkojen määrä laskettiin useissa tuhansissa. Ohjelmassa nähdään lahjakkaita laulajia ja musiikin iloa.

Lasten osallisuus on yksi Pelastakaa Lasten toiminnan kivijaloista: visionamme on maailma, jossa toteutuu jokaisen lapsen oikeus elämään, suojeluun, kehittymiseen ja osallistumiseen. Osallisuus on lasten ja nuorten mahdollisuutta ilmaista mielipiteitään ja näkemyksiään, vaikuttaa päätöksentekoon ja saada aikaan muutosta. Osallisuus kuuluu kaikille lapsille riippumatta lapsen iästä tai taidoista.

Pelastakaa Lapset toimii asiantuntijakumppanina mediakasvatuksen ja lasten osallisuuden näkökulmasta ohjelman tuotannon eri vaiheissa. Mediakasvatuksen asiantuntijamme ovat lasten ja tukijoukkojen tukena ja keskustelukumppaneina erityisesti lapsiin ja mediaan liittyvien teemojen parissa.

KIDSing-ohjelma lasten ja mediakasvatuksen näkökulmasta:

  • lapset ovat itse osallisia ja toimijoita mediassa
  • media-ammattilaisten työ ja mediatuotanto tulee lapsille tutuksi
  • lasten oman äänen ja mielipiteen kuuleminen prosessissa on tärkeää
  • lasten ja tukijoukkojen omat mediataidot vahvistuvat heidän toimiessaan itse mediassa ja median kanssa

KIDSing on kotimainen ohjelmaformaatti, jonka on kehittänyt FremantleMedia Finland. Ohjelman vastaava tuottaja Jenni Lähteenmäki kertoo, että ohjelmakehittelyssä lähdettiin tarpeesta luoda formaatti lahjakkaille lapsille: "Halusimme tuoda esiin sitä valtavaa intoa ja osaamista, joka suomalaisista lapsista löytyy ja tarjota heille uudenlaisen, turvallisen ja inspiroivan foorumin tulla esiin. Ohjelmaan osallistumisesta haluttiin myös tehdä koko perheen yhteinen kokemus."

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia