Pelastakaa Lapset tukee Intian tulvien uhreja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pelastakaa Lapset tukee Intian tulvien uhreja

Intian Jammun ja Kashmirin osavaltio kärsii pahimmista tulvista 60 vuoteen. Pelastakaa Lapset on paikan päällä auttamassa hädänalaisia lapsia ja perheitä. 

Intian Jammun ja Kashmirin osavaltio kärsii pahimmista tulvista 60 vuoteen. Pelastakaa Lapset on paikan päällä auttamassa hädänalaisia lapsia ja perheitä.

Noin viisi miljoonaa ihmistä, heistä 2,2 miljoonaa lasta, kärsii tulvista Intian pohjoisosassa sijaitsevassa Jammun ja Kashmirin osavaltiossa. Tulvat ovat vaikuttaneet yhteensä yli 2 600 kylään, teitä on poikki ja satoa tuhoutunut.

Monsuunisateet ovat Etelä-Aasiassa jokavuotinen ilmiö. Nyt sateet ovat kuitenkin olleet niin rankkoja, että tulvat ovat pahimmat jopa 60 vuoteen. Noin 200 ihmistä on kuollut. Pelastakaa Lapset on erityisen huolissaan lapsista, jotka eivät kaoottisessa tilanteessa pysty huolehtimaan itsestään yhtä hyvin kuin aikuiset. Tulva on iskenyt osavaltion pääkaupungissa Srinagarissa myös lastensairaalaan.

Alueella on käynnissä massiivinen hätäapu- ja pelastusoperaatio. Pelastakaa Lapset on jo jakanut tulvista kärsiville muun muassa huopia, pressuja, hygieniapakkauksia ja telttoja. Kohteena ovat etenkin haavoittuvimmassa asemassa olevat lapset, naiset ja yhteisöt.

Suomen Pelastakaa Lapset tukee Intian sisarjärjestömme avustustoimintaa tulvista kärsivien lasten hyväksi 30 000 eurolla Lasten hätäapurahastosta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia