Pelko pitää Afganistanin naiset pois töistä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pelko pitää Afganistanin naiset pois töistä

Nuori miesministeri ohjeistaa virkakuntaa käyttäytymään kunnolla naisia kohtaan Afganistanissa, kirjoittaa Shelly Kittleson.

(IPS) -- Jokainen työpäivä on voimainkoetus afgaaninaisille: miten kestää seksismi, vanhoilliset asenteet, lähentelyt ja uhkailut.

Koti- ja ulkomaisista valituksista huolimatta Afganistanin virkakoneisto suhtautuu piittaamattomasti naisten tukalaan asemaan työelämässä.

Paikallishallintoa johtava ministeriö on kuitenkin luonnostellut ohjeiston naisten turvaksi työpaikoilla. Hanketta vetää maan nuorin apulaisministeri Matin Bek, 26.

Bekin isä johti muslimisissejä Takharin maakunnassa, mutta puolusti silti tyttökoulujen toimintaa aina 1970-luvun sisällissodasta talebanien valtakaudelle asti.

Haihattelua?

Bek ymmärtää, että moni pitää hänen hankettaan haihatteluna maassa, jossa naisia suljetaan vankilaan "moraalirikoksista". Rikos voi olla raiskatuksi joutuminen, väkivaltaisen aviomiehen jättäminen tai puolison valinta omin neuvoin.

Bek kertoo eläneensä toisenlaisessa kulttuurissa. Hänen isänsä menehtyi pommi-iskussa 2011, ja poika on sen jälkeen pyrkinyt hajottamaan perinteisiä verkostoja, jotka ovat tähän asti vastanneet aluekuvernöörien nimittämisestä.

Ministeriö haluaa täyttää virat ammatti-ihmisillä perustuslain mukaisesti.

Ohjeet naisten kohtelusta työelämässä julkistettiin maaliskuussa. Tarkoitus on lopettaa "naisten kohtelu hyödykkeinä", Bek sanoo.

Ohjeissa määritellään ahdisteluksi sanallinen tai fyysinen uhkailu, aiheeton koskettelu ja vihjailut seksikkyydestä. Työnantajien on otettava valituksia vastaan sähköpostin ja puhelimen välityksellä ja ryhdyttävä tarvittaviin kurinpitotoimiin.

Uhria rangaistaan

Afgaaninaisten jäämistä kotiin ei motivoi niinkään uskonto kuin raiskauksen, ahdistelun ja "kunnian menetyksen" pelko. Kun väkivallan uhria odottaa usein rangaistus, naiset eivät uskalla edes puhua kokemastaan.

Seksuaalinen ahdistelu on yleistä isoissa kaupungeissa, kuten Kabulissa, Mazar-i-Sharifissa ja Heratissa.

Kabulissa kansalaisjärjestön palveluksessa ollut nainen kertoo nimettömänä tilanteen käyneen niin sietämättömäksi, että hän muutti ulkomaille.

Afganistanin naisia työllistää pääasiassa julkinen sektori. Reuters arvioi viime vuonna, että valtion palkkalistoilla on kaikkiaan 363 000 henkeä, joista naisia 74 000.

Talous ja vakaus

Maailmanpankin mukaan Afganistanin yli 15-vuotiaista naisista kävi viime vuonna töissä 14 ja miehistä 80 prosenttia. Osa naisista ei pääse työpaikalleen pelon tai miessukulaisten vastustuksen vuoksi.

Bek muistuttaa, että tilanne pahentaa perheiden taloudellista ahdinkoa. Naisen palkka voi turvata lasten koulunkäynnin ja terveydenhoidon, mutta ilman sitä lapsia uhkaa työnteko koulun sijasta.

Hän uskoo, että naisten osallistuminen taloudelliseen toimintaan myös vakauttaisi oloja alueella, jossa pelätään uutta kaaosta, kun länsimaiset joukot poistuvat 2014.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia