Poliittinen suursiivous Delhissä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Poliittinen suursiivous Delhissä

Intian osavaltiovaalien "jytky" on saanut ihmiset odottamaan näkyviä muutoksia nyt ja heti.


Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Suomen World Visionin blogissa.

Kävelin ystävänpäivänä Delhissä ja jokin vastaan kävelevissä ihmisissä kiinnitti huomioni; niin nuoret kuin vanhatkin kantoivat paidanrintamuksessaan pientä Intian lippua. Syynä tähän ei suinkaan ollut yleinen kansallistunne vaan se, että lauantaina pidettiin Delhin osavaltiovaaleissa murskavoiton saaneen Aam Aadmi -puolueen johtajan, Arvind Kejriwalin, virkaanastujaiset.

Osavaltion uuden pääministerin virkaanastujaisia todisti satatuhatpäinen yleisö – moni julisti plakaateissaan "Olen AK-67" ja juhli Intian vaalihistoriassa ennen näkemätöntä tulosta; 67 parlamenttipaikkaa 70:stä. Voittoa on kuvattu Intian mediassa tsunamiksi, ihmeeksi ja suursiivoukseksi. AAP:n (Aam Aadmi Party) eli "tavallisten ihmisten puolueen" symboli on luuta ja sen odotetaan puhdistavan Delhin niin ulkoisesti kuin sisäisesti.

Tätä edeltävä poliittinen "jytky" nähtiin toukokuussa kun hindunationalistinen BJP voitti koko Intian parlamenttivaalit ja sen johtaja Narendra Modi nousi Intian pääministeriksi. BJP:n nosti valtaan kansa, erityisesti nuoret, jotka olivat kyllästyneet tyhjiin lupauksiin, virkamiesten korruptioon ja erilaisten uudistusohjelmien tehottomuuteen.

"Intiassa kuitenkin huomaa, että viime kevään vaalihuuma on vaihtunut tuskastumiseksi ja kärsimättömyydeksi."

Intiassa kuitenkin huomaa, että viime kevään vaalihuuma on vaihtunut tuskastumiseksi ja kärsimättömyydeksi – ihmiset odottavat näkyviä muutoksia nyt ja heti. Kenen tahansa kanssa keskustelee, ihmiset sanovat Modin puhuvan paljon, mutta kyseenalaistavat todelliset muutokset esimerkiksi valtion budjetissa, jotka veisivät eteenpäin luvattuja uudistuksia.

BJP:tä syytetään myös murskavoittoa seuranneesta ylimielisyydestä. Vastareaktiona tähän ylimielisyyteen, kasvavaan kommunalismiin ja hyökkäyksiin muita uskontoja vastaan ihmiset Delhissä äänestivät nyt toisin, vain alle vuosi BJP:n voiton jälkeen.

Syinä AAP:n suosion nopeaan kasvuun olivat sen tavallisia ihmisiä koskettava 70-kohtainen agenda, AAP:n kyky koota yhteen äärihinduismia pelkäävien muslimien sekä kristittyjen äänet sekä korruptionvastaisuus ja pienen ihmisen puolueen maine. Lauantain virkaanastujaispuheessaan kansalaisaktivistista poliitikoksi muuntunut Kejriwal painotti, ettei puolue edusta vain yhtä ryhmää, vaan sitä äänestivät sekä nuoret ja vanhat ihmiset kaikista uskontokunnista ja tuloluokista.

Kejriwal sanoi olevansa erittäin huolestunut kirkkoihin tehdyistä hyökkäyksistä ja muusta lisääntyneestä uskonnollisesta väkivallasta pääkaupungissa. Hän sanoi haluavansa luoda Delhistä turvallisen paikan kaikille, niin sikheille, hinduille, kristityille kuin muslimeille. Suurimmat odotukset, mutta myös epäilykset, kohdistuvat siihen, pystyykö AAP todella pitämään lupauksensa äärimmäisen kärsimättömille äänestäjille.

Virkaanastujaispuheessaan Kejriwal pyysi, ettei häntä tai hänen puoluettaan tuomittaisi ensimmäisten tuntien perusteella ja muistutti, että AAP:llä on nyt viisi vuotta aikaa tehdä luvattuja muutoksia. Lisäksi hän muistutti aiheellisesti Delhin asukkaita siitä, että palvelut maksavat ja kannusti kaupungin asukkaita "maksamaan veronsa ilolla". Tosiasiahan on, että arviolta vain kolme prosenttia intialaisista maksaa veroja.

Yhtenä keskeisistä lupauksista on sähkön ja veden hintojen laskeminen ja niiden ulottaminen kaikille. Kuinka tämä onnistuu 25 miljoonan asukkaan kaupungissa, jossa nelisen miljoonaa elää slummeissa ilman vettä, sähköä tai wc:tä? Monet ovat kysyneet, johtavatko halvemmat hinnat vielä heikompaan laatuun ja esimerkiksi kasvaviin sähkökatkoihin. Myös Delhin ilmanlaadun parantaminen on AAP:n työlistalla; viime vuonna WHO nimesi Delhin maailman saastuneimmaksi kaupungiksi. Ilmansaasteet aiheuttavat vuosittain jopa 1,6 miljoonaa kuolemaa sekä lyhentävät delhiläisten elinikää keskimäärin kolmella vuodella. Haasteista huolimatta AAP:n tavoitteena on omien sanojensa mukaan tehdä Delhistä "maailmanluokan kaupunki".

AAP perustettiin ja se nousi ihmisten tietoisuuteen vain reilut kaksi vuotta sitten korruption kitkemiseen tähtäävillä tavoitteillaan – taustalla verovirkailijana toimineen Kejriwalin työssään näkemä korruptio. Kejriwal sanoi puheessaan tekevänsä Delhistä ensimmäisen korruptiosta vapaan osavaltion Intiassa. Hän kehotti ihmisiä äänittämään puhelimellaan tilanteet, joissa heille tarjotaan lahjuksia ja ilmiantamaan korruptoituneet virkamiehet. Myös korruptionvastainen hätäpuhelin aiotaan avata uudelleen.

Kejriwal osoitti sanansa suoraan medialle tuomitessaan toimittajien pakkomielteen tehdä otsikoita siitä, missä hän asuu tai millaisella autolla hän ajaa. Hän jopa suoraan kielsi mediaa kiinnittämästä huomiota näihin asioihin. Toimittajat ovat toki sitä mieltä, että jos he eivät saa esittää kysymyksiä tai kritiikkiä, kuka sen tekee, sillä tällä hetkellä Delhissä ei ole oppositiota. Kejriwal halusi selvästi kertoa ihmisille tietävänsä, millaisen suurennuslasin alla hän on ja kuinka moni odottaa hänen ja hänen puolueensa ensimmäistä virhettä.

Kejriwalin virkaanastujaispuhetta luonnehdittiin häikäiseväksi ja kokonaisvaltaiseksi. "Bharat mataki" eli Kunnia äiti Intialle -huudot lopettivat seremonian sen jälkeen kun uusi pääministeri oli ensin laulanut kansallistunteisen laulun valtavalle yleisölle sekä sadoille miljoonille tv-katsojille. Tätä ei todennäköisesti olisi nähty missään muussa maassa – oli kyseessä jytky tai ei.

Kirjoittaja on Suomen World Visionin Intian maavastaava

Blogi käsittelee kehitysyhteistyötä laajasti ja leveästi. Kirjoittajien mielipiteet eivät välttämättä edusta Suomen World Visionin virallista kantaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia