Pöyry tukee Mekong-joen kiisteltyä patohanketta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pöyry tukee Mekong-joen kiisteltyä patohanketta

Laosin hallituksen palkkaama suomalainen konsulttiyhtiö päätyi suosittamaan Xayaburin patohankkeen jatkamista.

Laos kaavalee rakentavansa padon Mekongin alajuoksun pääuomaan, mutta taipui hankkeen lykkäämiseen huhtikuussa naapurimaiden vaatiessa lisäselvityksiä suurpadon vaikutuksista. 

Toukokuussa Laosin hallitus palkkasi avukseen suomalaisen konsulttiyhtiön, Pöyryn, tai tarkemmin sen sveitsiläisen tytäryrityksen Poyry Energy AG:n. Yhtiö päätyi suosittelemaan Xayaburin padon rakentamista, kirjoittaa Timo Kuronen Kepan verkkosivuilla.

Viime vuonna yhdentoista patohankkeen yhteisvaikutuksista tehtiin strateginen ympäristöarviointi. Se suositti, että Mekongin alajuoksun maiden olisi lykättävä päätöksiä vesivoimapatojen rakentamisesta joen pääuomaan ainakin kymmenellä vuodella. Arvion tilasi Mekongin jokikomissio, jonka yksi suurimmista rahoittajista on Suomen valtio.

Alkukesästä International Rivers -järjestö julkisti sille vuodetun energiaministeriön kirjeen, jonka mukaan Pöyry oli toisessa toimeeksiannossaan arvioinut Laosin antaneen Mekong-maille riittävän mahdollisuuden arvioida, keskustella ja kommentoida patohanketta.

Amerikkalaisen lakitoimiston arvion mukaan energiaministeriö rikkoi kansainvälistä lainsäädäntöä ja Mekong-maiden välistä sopimusta. Maat olivat huhtikuussa sopineet jatkavansa konsultaatioprosessia, eikä naapurimailla ollut käytössään kaikkea tarvittavaa tietoa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia