Puntmaa katkaisi välinsä Somaliaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Puntmaa katkaisi välinsä Somaliaan

Uutta alkua yrittävän Somalian yhtenäisyys rakoilee.

Somaliaan kuuluva puoliautonominen Puntmaa on katkaissut suhteensa maan keskushallintoon. Syynä on viime viikolla annetun tiedonannon mukaan se, että Somalia on ajautunut "väkivallan, pakolaisuuden, klaanivihamielisyyksien sekä täydellisen perustuslaista piittaamattomuuden noidankehään".

Asiasta kertoneen uutistoimisto Reutersin mukaan Puntmaa syyttää Somalian hallitusta siitä, ettei se ole jakanut valtaa eikä ulkomaanapua aluetasolla eikä taistellut riittävästi islamisteja vastaan.

Muutamaa päivää julistuksensa jälkeen Puntmaa kielsi allAfrica.com-uutispalvelun mukaan turkkilaisen avustuslaivan tulon alueelleen, koska laiva saapui sen mukaan laittomasti Mogadishusta.

Somalia on kärsinyt sisällissodasta yli 20 vuotta, ja se oli pitkään ilman pysyvää hallintoa ennen kuin hallinto viime syksynä saatiin aikaiseksi. Uusi presidentti, politiikassa kokematon Hassan Sheikh Mohamud, herätti toivoa uudesta ajasta, mutta maan yhtenäisyys on rakoilemassa, sillä etenkin keskushallinnon ja alueiden vallanjaosta on herännyt paljon kiistoja.

Viime aikoina Puntmaan lisäksi huolta on herättänyt eteläinen Jubalandin maakunta, jossa kaksi klaanipäällikköä on tänä vuonna taistellut herruudesta. Väkivaltaisuuksissa on Reutersin mukaan kuollut kymmeniä siviilejä.

Puntmaa julistautui autonomiseksi vuonna 1998 mutta se ei halua itsenäiseksi. Somaliasta vuonna 1991 irrottautunut Somalimaa sen sijaan on julistautunut itsenäiseksi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia