Puolet iranilaisista vailla riittävää toimeentuloa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Puolet iranilaisista vailla riittävää toimeentuloa

Osa pitää Yhdysvaltain asettamia talouspakotteita syypäänä taloustilanteensa heikkenemiseen.

Puolet prosenttia iranilaisista kokee, että välillä rahat eivät riitä edes ruokaan ja suojaan, ilmenee Gallupin tekemästä mielipidekyselystä.

Osuus on Gallupin Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa vuosina 2012–2013 tekemien kyselytutkimusten korkein.

Kyselystä ilmenee, että työttömyysprosentti Iranissa on 27. Lisäksi reilu kolmannes iranilaisista on alityöllistettyjä.

Emotionaalinen hyvinvointi on laskenut maassa kyselyn mukaan merkittävästi. Jopa 58 prosenttia on huolissaan tulevaisuudesta, 54 prosenttia on surullisia ja yhtä moni tuntee vihaa. Tulokset ovat huomattavasti synkempiä kuin vuonna 2011.

Gallupin aiemman, helmikuussa julkaistun tutkimuksen mukaan EU:n ja Yhdysvaltojen asettamat talouspakotteet ovat vaikuttaneet negatiivisesti maan talouteen ja pahiten siitä näyttää kärsivän tavallinen kansa.

Myös Gallupin tämänvuotisesta kyselystä ilmenee, että puolet iranilaisista kokee, että talouspakotteet ovat vaikuttaneet heidän toimeentuloonsa heikentymiseen merkittävästi ja 35 prosenttia kokee niiden vaikuttaneen jonkin verran. Kyselyn vastaajista 46 prosenttia pitää Yhdysvaltoja pääsyyllisenä tilanteeseen. Vain 13 prosenttia syyttää maan omaa hallitusta.

Kesäkuussa valittu presidentti Hasan Ruhani on herättänyt toivoa siitä, että sopu talouspakotteisiin johtaneesta ydinaseohjelmasta syntyisi kansainvälisen yhteisön kanssa. Ainakaan tähän asti pakotteet eivät kuitenkaan ole vähentäneet ydinaseohjelman etenemistä, ja Gallupin mukaan jopa 68 prosenttia kannattaa sen kehittämistä edelleen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia