Räsäsen blogi vilisee virheitä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Räsäsen blogi vilisee virheitä

Sisäministeri Päivi Räsänen esittää blogissaan, että vapaaehtoisen paluun lakihanke sisällytetään minihallitusneuvotteluihin. Sisäministeriön lakihanke on toistaiseksi jäissä, sillä hallituksen sisällä ei ole löydetty yhteisymmärrystä.

"Viime vuonna korkein hallinto-oikeus teki päätöksen, että voimassa olevan ulkomaalaislain mukaan henkilöille, joita ei ole onnistuttu poistamaan maasta, on annettava tilapäinen oleskelulupa", kirjoittaa Räsänen blogissaan.

"Tämä ei pidä paikkansa. Korkein hallinto-oikeus joutui tekemään tämän linjauksen, koska Maahanmuuttovirasto ei noudattanut voimassa olevaa lakia. Ihmisille, jotka eivät voineet kotimaahansa palata, ei myönnetty tilapäistä oleskelulupaa, vaikka lain mukaan niin kuului tehdä", sanoo Suomen Pakolaisavun viestintäpäällikkö Kaisa Väkiparta.

Räsänen kertoo myös, että nykyisen lain "porsaanreikä" on muodostumassa vetotekijäksi. Hänen mukaansa KHO:n päätöksen jälkeen tilapäisten oleskelulupien määrä on kymmenkertaistunut. Tämä johtuu vain siitä, että Maahanmuuttovirasto joutui korjaamaan aikaisempia, väärin tekemiään päätöksiä. Suomen turvapaikanhakijamäärät ovat pysyneet vakaina viime vuodet, noin 3000 henkilössä vuosittain.

"Väitetylle porsaanreiälle ja vetovoimatekijälle ei ole faktapohjaa. Sisäministeriössä uskotaan, että irakilaiset turvapaikanhakijat käyttävät lakia hyväkseen ja ovat siksi Suomen suurin turvapaikanhakijaryhmä. Todellisuudessa 86 prosenttia irakilaisista on saanut Suomesta kansainvälistä suojelua. Kyse on pakolaisista, jotka tarvitsevat turvaa", kertoo Väkiparta.

Räsänen viittaa blogissaan myös rikoksiin syyllistyneisiin ja yleistä järjestystä vaarantaviin henkilöihin. "Näillä ihmisillä ei ole mitään tekemistä lakihankkeen kanssa. Lakihanke koskee ihmisiä, jotka ovat käyttäneet ihmisoikeutta hakea turvaa toisesta maasta, mutteivat ole kansainvälistä suojelua saaneet. He eivät voi palata kotimaahansa, koska kotimaa ei suostu ottamaan heitä vastaan", Väkiparta jatkaa.

Pakolais- ja ihmisoikeusjärjestöt vastustavat lakihanketta, koska se loisi paperittomuutta. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet henkilöt pakotetaan valitsemaan "vapaaehtoisen paluun" ja maan alle menemisen väliltä. Kuten ministerikin kirjoittaa, perusoikeus mm. terveydenhuoltoon säilyy ilman papereitakin, mutta kustannukset siirtyvät vastaanottopalveluista kunnille. Vapaaehtoisen paluun tulee todella olla vapaaehtoista.

Sisäministerin blogi löytyy täältä: http://www.intermin.fi/fi/ajankohtaista/sisaministerion_blogi/1/0/ulkomaalaislain_epakohta_on_suomalainen_erikoisuus_54233.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia