Rasismivisa haastaa pelaajan testaamaan tietonsa rasismista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Rasismivisa haastaa pelaajan testaamaan tietonsa rasismista

Punaisen Ristin laatima Rasismivisa haastaa pelaajansa tutkimaan ennakkoluulojaan ja testaamaan tietämystään rasismista ja sen vastaisuudesta.

Mitä kannattaa tehdä, kun naapuriin muuttaa ulkomaalaistaustainen perhe? Milloin vitsi on rasistinen? Mitä kieltä Suomessa kannattaa puhua ulkomaalaisen näköiselle henkilölle? Rasisminvastaista viikkoa vietetään tänä vuonna 17.-23.3. Maanantaina netissä julkistettu Rasismivisa haastaa pelaajansa jo nyt tutkimaan ennakkoluulojaan ja testaamaan tietämystään rasismista ja sen vastaisuudesta.

Rasismivisassa esitetään 15 satunnaista rasismin ja rasisminvastaisuuden historiaan ja nykypäivään liittyvää kysymystä. Kyselyn tehtyään vastaaja pääsee itse kertomaan rasisminvastaisesta hyvästä teosta, jonka hän on joko itse tehnyt, jota hän on todistanut tai jonka hän toivoisi toteutuvan. Hyvän teon pääsee halutessaan kertomaan myös suoraan tämän lomakkeen avulla. Osa vastauksista julkaistaan nimettöminä rasisminvastaisen viikon kampanjasivuilla ja Ei rasismille! - hankkeen Facebook-sivulla. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan kolme Punaisen Ristin kierrätysmateriaalista valmistettua läppärilaukkua.

Nettipelin lisäksi pelin kierrevihkoversiota pääsee pelaamaan vapaaehtoisten kanssa rasisminvastaisen viikon tapahtumissa eri puolilla Suomea. Opettajat voivat lisäksi tilata peliä oppilaitoksiin sekä käydä sen avulla Punaisen Ristin opetusmateriaaleista löytyvien koulurastien avulla oppilaidensa kanssa keskustelua ennakkoluuloista.

Peli löytyy PDF –muodossa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi täältä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia