Ruokajätti laajentaa Israelin siirtokuntatuotteiden boikottia

07.05.2012

 

(Kuva: Laura Padgett / cc 2.0)(Kuva: Laura Padgett / cc 2.0)Brittiläisestä jälleenmyynti- ja vakuutusjätti Co-operative Groupista on tullut ensimmäinen suuri eurooppalainen ruokamyyjä, joka on lopettanut kaupan Israelin laittomista siirtokunnista tuotteita tuovien yritysten kanssa, kertoo Guardian-lehti.

Ison-Britannian viidenneksi suurin ruuan jälleenmyyjä on jo aiemmin kieltäytynyt myymästä Israelin palestiinalaisalueille perustamista laittomista siirtokunnista tulevia tuotteita. Nyt yritys ilmoittaa, ettei se hanki enää lainkaan tuotteita sellaisilta toimittajilta, jotka tuovat tuotteita Israelin siirtokunnista.

Päätöksen uskotaan vaikuttavan ainakin neljään yhtiöön, Agrexcoon, Arava Export Growersiin, Adafreshiin sekä Mehadriniin, joka on Israelin suurin maataloustuotteita vievä yhtiö. Sopimusten arvo on yhteensä noin 350 000 puntaa eli noin eli noin 431 000 euroa.

Palestiinalaiset ihmisoikeusjärjestöt ovat olleet uutiseen tyytyväisiä. Niiden mukaan on ensimmäinen kerta, kun länsimaalainen supermarketyhtiö on tehnyt vastaavan päätöksen.

Boikottiliike voimistunut

Viime aikoina Israelin siirtokuntatuotteiden boikotointia on vaadittu ympäri maailmaa. Suomessa yritysten eettisyyttä seuraavan Finnwatchin maaliskuussa julkaiseman raportin mukaan Suomesta löytyy ainakin siirtokunnissa valmistettuja viinejä ja kosmetiikkaa. Myös Co-operativen boikotoima Mehadrin myy tuotteita Suomeen, joskaan ei siirtokunnista.

Yhdysvalloista puolestaan metodistikirkko äänesti juuri siitä, vetääkö se sijoituksensa siirtokuntapolitiikkaan yhteydessä olevista yrityksistä. Ehdotus kaatui, mutta kirkko päätyi tuomitsemaan siirtokuntapolitiikan. Presbyteerikirkossa asiasta on väännetty jo pitkään.

Myös eteläafrikkalainen, Nobelin rauhanpalkinnon saanut arkkipiispa Desmond Tutu on verrannut Tampa Bay Times -lehden artikkelissaan Israelin siirtokuntapolitiikkaa apartheidiin ja todennut, että investointien vetäminen siirtokunnista voisi olla yhtä tehokasta kuin se oli aikoinaan Etelä-Afrikassa.

Israelin palestiinalaisalueille rakentamat siirtokunnat on todettu useaan otteeseen kansainvälisen lain vastaisiksi.