Sahrawi-aktivistien oikeudenkäynti alkanut Marokossa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Sahrawi-aktivistien oikeudenkäynti alkanut Marokossa

Amnesty vaatii käsittelemään sotaoikeuteen joutuneiden aktivistien tapaukset puolueettomassa siviilioikeudessa.

Marokossa on alkanut oikeudenkäynti, jossa 24 länsisaharalaista kansalaisyhteiskunnan edustajaa on syytettynä väkivallasta, tapoista ja ruumiiden häpäisemisestä kaksi vuotta sitten tapahtuneissa mellakoissa.

Syyttäjänä toimivien marokkolaisten sotilasviranomaisten mukaan aktivistit olivat keskeisessä roolissa vuoden syksyn 2010 väkivaltaisuuksissa, jotka alkoivat kun Marokon armeija yritti purkaa sahrawien perustamaa protestileiriä.

Yhteenotoissa kuoli 11 turvallisuusjoukkojen edustajaa ja kaksi sahrawia, minkä vuoksi aktivisteja uhkaa kuolemantuomio.

Lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ovat huolestuineita oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuudesta. Amnesty Internationalin mukaan syytettynä olevien sahrawien tapaus pitäisi sotaoikeuden sijaan käsitellä puolueettomassa siviilioikeudessa.

Järjestöjen mukaan on myös selviä merkkejä, että syytetyiltä on saatu tunnustuksia kiduttamalla heidän kaksi vuotta kestäneen tutkintavankeuden aikana.

Myös YK on vaatinut Marokolta tehokkaampia toimia oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin järjestämiseksi. Järjestö on todennut, että Marokossa syyttäjät ja tuomarit tutkivat vain harvoin kuulustelujen kidutusepäilyjä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia