Saudi-Arabia tuomitsi tunnetun aktivistin vuosiksi vankilaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Saudi-Arabia tuomitsi tunnetun aktivistin vuosiksi vankilaan

Waleed Abu al-Khair sai 15 vuoden tuomion muun muassa "kuningaskunnan maineen vääristelystä".

Saudiarabialainen tuomioistuin on tuominnut tunnetun ihmisoikeusaktivisti Waleed Abu al-Khairin 15 vuodeksi vankilaan.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin (HRW) mukaan kyseessä on uusi isku maan ihmisoikeustilanteelle, sillä Abu al-Khair tuomittiin käytännössä media- ja Twitter lausuntojen perusteella. Ihmisoikeusjärjestön perustaja ja juristi kritisoi lausunnoissaan Saudi-Arabian toisinajattelijoiden kohtelua.

Saudi-Arabian viranomaiset ovat viime vuosina suitsineet maan kansalaisyhteiskuntaa kovin ottein. Maaliskuussa 2013 kaksi ihmisoikeusaktivistia sai vuosien vankeustuomion muun muassa kansankiihotuksesta ja väärän tiedon levittämisestä ulkomaiselle medialle.

Abu al-Khairin tuomiosta jäädytettiin viisi vuotta mutta siihen sisällytettiin myös 15 vuoden matkustuskielto tuomion jälkeen sekä sakot.

Tuomio annettiin muun muassa yrityksestä syrjäyttää laillinen viranomainen, julkisesta oikeuslaitoksen panettelusta sekä kuningaskunnan maineen vääristelystä. Häntä saattavat odottaa myös syytteet keskusteluryhmän pitämisestä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia