Selvitys: Yritysten ihmisoikeusloukkausten uhrien vaikea saada oikeutta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Selvitys: Yritysten ihmisoikeusloukkausten uhrien vaikea saada oikeutta

Suomalaisyritykset rikkovat harvoin ihmisoikeuksia, mutta rikkomustapauksessa uhrien olisi hankala päästä oikeuteen.

Jos suomalaisyrityksen toiminnassa ulkomailla rikotaan ihmisoikeuksia, uhrien on hyvin vaikea viedä asia suomalaiseen tuomioistuimeen. Suomessa pitäisikin selvittää, miten uhrit pääsisivät tehokkaasti oikeuteen, suositellaan Helsingin yliopiston kansainvälisen talousoikeuden instituutin selvityksessä (pdf).

Työ- ja elinkeinoministeriön, ulkoministeriön ja oikeusministeriön teettämä selvitys on osa YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden kansallista toimeenpanoa Suomessa. Periaatteiden mukaan valtioiden on varmistettava, että ihmisoikeusloukkausten uhrit saavat tukea.

Selvityksen mukaan on ylipäätään hyvin harvinaista, että suomalaisyritys syyllistyisi ulkomailla ihmisoikeusloukkaukseen. Usein kyse on alihankkijasta, johon yrityksen on vaikea vaikuttaa.

Jos vastuu kuitenkin on suomalaisyrityksillä, uhrit voivat ainakin teoriassa nostaa siviilikanteen yritystä vastaan Suomessa. Se on kuitenkin vaikeaa, sillä rikkomusten kohteeksi joutuneilla työntekijöillä ei ole aina resursseja kerätä todisteita tai edes tarpeeksi tietoa suomalaisesta oikeusjärjestelmästä.

Lisäksi vaikka ihmisoikeusrikkomus etenisikin oikeuteen, siinä sovellettaisiin todennäköisesti sen maan lainsäädäntöä, jossa loukkaus on tapahtunut. Jos säädöksiä esimerkiksi vähimmäistyöoloista ei ole, seuraamuksia ei tule, selvityksessä todetaan.

Selvityksen mukaan Suomessa pitäisi selvittää, miten ihmisoikeusloukkausten uhreille voitaisiin taata tehokas pääsy suomalaisiin tuomioistuimiin. Selvityksessä kehotetaan myös tutkimaan, millä edellytyksillä emoyhtiö voitaisiin laittaa vastuuseen myös tytäryhtiönsä rikkomuksista. Lainsäätäjät tai tuomioistuimet voisivat myös harkita etukäteisohjeistuksen laatimista ulkomailla tapahtuneita ihmisoikeusloukkauskanteita varten, selvityksessä todetaan.

Kommentit

Ei ole olemassa ihmisoikeusrikkomuksia, on vain ihmisoikeusloukkauksia, johdonmukaisuutta tekstiin kiitos

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia