Serbia leikkaa kulttuurimenoja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Serbia leikkaa kulttuurimenoja

Kulttuuri uhkaa jäädä hyväntekeväisyyden varaan Serbiassa.

(IPS) -- Belgradin filharmoninen orkesteri joutuu turvautumaan hyväntekeväisyyteen rahoittaakseen ensi vuoden konserttikiertueensa Yhdysvalloissa. Lahjoitusten varaan joutuminen uhkaa myös muita Serbian kulttuuri-instituutioita.

Serbia on tänä vuonna vääntänyt kulttuurin rahahanat lähes kiinni. Valtio on leikannut teattereiden, festivaalien ja näyttelyiden tuet pohjalukemiin, elokuva jäi kokonaan ilman valtionapuja. Maan vajaan yhdeksän miljardin euron budjetista kulttuurille on varattu 0,62 prosenttia.

Aiemmin kulttuuria ovat valtion lisäksi rahoittaneet sponsorit, kuten julkiset yritykset, suuryritykset ja yksittäiset lahjoittajat. Viime vuosina heidänkin lahjoituksensa ovat huvenneet.

Nisin kansainvälinen Nishville-jazzfestivaali menetti valtion tuen kokonaan, Belgradin kansainvälinen teatterifestivaali puolet omastaan. Serbian kulttuuriministeriö on saanut osakseen ankaraa kritiikkiä budjetin julkistamisen jälkeen.

"Olemme köyhä maa, mutta meistä tulee kulttuuriton maa, jos asiat jatkuvat näin", toteaa elokuvakriitikko Milan Vlajcic.

"Ministerimme – muutamaa harvaa lukuun ottamatta – ovat täydellisen sivistymättömiä ihmisiä ja menevät teatteriin vain, jos tv-kamerat kuvaavat heitä. Kulttuuri ei merkitse heille mitään."

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia