Shell pahasti aliarvioinut Nigerian öljyvuodon vakavuuden | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Shell pahasti aliarvioinut Nigerian öljyvuodon vakavuuden

Uuden arvion mukaan Shell vuoti Nigerian suistoalueelle 60 kertaa myöntämänsä määrän öljyä kolme vuotta sitten tapahtuneessa onnettomuudessa. 

Shellin öljyonnettomuus vuonna 2008 Niger-joella oli paljon luultua pahempi, kertoo Amnesty International.

Yhdysvaltalaisen yrityksen tekemän uuden arvion mukaan öljyjätti vuoti Niger-joen suistoalueille päivässä vähintään saman verran, kun yhtiö itse arvioi vuotaneen koko 72 päivää kestäneen onnettomuuden aikana.

Accufacts Inc.-yrityksen tekemä selvitys koskee elo- ja joulukuussa 2008 Bodon alueella tapahtunutta kaksi suurta öljyvuotoa, joiden seurauksena ympäristöön levisi kymmeniä tuhansia tynnyrillisiä öljyä. Vuoto saastutti maan ja vesistön 69 000 asukkaan Niger Delta kaupungin ympärillä. Molemmat vuodot jätettiin tukkimatta useiksi viikoiksi, eikä niiden jälkiä ei ole vieläkään puhdistettu.

Shellin virallisen tutkintaraportin mukaan yhteensä vain 1640 tynnyrillistä öljyä valui jokeen, mutta  Accufactsin arvion mukaan öljyn kokonaismäärä yltää jopa 311000 tynnyrilliseen. Nigerian viranomaisten mukaan vuoto kesti 72 päivää.

"Ero on huikea. Accufacts arvion mukaan Bodoon vuotaneen öljyn määrä on yli 60 kertaa sen mitä Shell on toistuvasti väittänyt", sanoo Audrey Gaughran, Amnesty Internationalin kansainvälisten asioiden johtaja.

Shell väitti toistuvasti, että 85 prosenttia joen suistoalueelle vuotaneesta öljystä oli sabotaasin aiheuttamaa. Yhtiö kuitenkin myönsi myöhemmin, että lukuun ei ollut laskettu mukaan suurta vuotoa jonka myöhemmin todettiin johtuvan toimintahäiriöistä.

"Sabotaasi on todellinen ja vakava ongelma Niger-joella, mutta Shell käyttää sitä PR-aseenaan väittääkseen asioita, jotka eivät yksinkertaisesti kestä lähempää tarkastelua", sanoi Audrey Gaughran.

Kolme vuotta öljyvuodon jälkeen Shell ei vieläkään ole siivonnut jälkiä eikä maksanut virallisia korvauksia vuodolle altistuneille yhteisöille. Bodon alueen asukkaat ovat vuosia koittaneet hakea oikeutta Nigeriassa, mutta ovat nyt päättäneet viedä asiansa Britannian oikeuteen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia