Siirtolaiset jumissa Balkanilla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Siirtolaiset jumissa Balkanilla

Pohjois-Kreikassa osa ihmisistä yrittää jo vahingoittaa itseään, kertoo Lääkärit ilman rajoja.

Sadat ihmiset ovat jääneet jumiin Balkanin maiden rajoille sen jälkeen, kun maat pari viikkoa sitten alkoivat rajoittaa siirtolaisten maahantuloa näiden kansallisuuden perusteella. Uutismedioiden mukaan Slovenia, Kroatia, Serbia ja Makedonia päästävät maahan tällä hetkellä vain Afganistanista, Irakista ja Syyriasta tulevia.

Siirtolaisia auttavan Lääkärit ilman rajoja -järjestön (MSF) mukaan seurauksena sadat rajoille harhailemaan jääneet ihmiset eivät nyt tiedä, mitä tehdä. Erityisen vaikea tilanne on Pohjois-Kreikan Idomenin leirillä, jossa on noin 1 500 Makedoniaan pyrkivää ihmistä. Ihmisillä ei ole tietoa omista vaihtoehdoistaan, ja ainoa ruoka-apu tulee vapaaehtoisjärjestöiltä, MSF kertoi torstaina. Järjestön psykologien mukaan yhä useammat siirtolaiset saavat paniikkikohtauksia ja jotkut yrittävät vahingoittaa itseään. Viikonloppuna Kreikan ja Makedonian rajalla puhkesi raju kahakka, kun siirtolaiset protestoivat rajoituksia.

Myös Serbiassa lähellä Makedonian rajaa on kymmeniä ihmisiä, jotka joutuvat talvesta huolimatta viettämään yönsä ulkona – mukana muun muassa raskaana oleva afganistanilaisnainen, jolla oli vääränlaiset paperit, MSF kertoo. Serbian ja Kroatian vastaisella rajalla on niinikään satoja ihmisiä, joista osa kertoi joutuneensa Kroatian poliisin pahoinpitelemäksi.

"Näillä uusilla menetelmillä, joilla erotellaan ihmisiä kansallisuuden perusteella, on todennäköisesti dramaattiset vaikutukset. Pelkäämme, että joidenkin ihmisten pitää piiloutua, jolloin heillä ole mahdollisuutta saada humanitaarista apua. Politiikka pakottaa ihmiset vaarallisemmille reiteille ja asettaa heidät salakuljettajien käsiin sekä väkivallan ja kiristyksen riskiin", sanoo MSF:n Serbian operaation johtaja Stephane Moissaing.

Muun muassa YK-järjestöt ja myös YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ovat tuominneet rajoitukset, jotka Balkanin maat asettivat pari viikkoa sitten. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR kertoi viime viikolla, että 60 ihmistä on nälkälakossa ja 11 ommellut suunsa kiinni protestina rajoituksille.

EU ja Turkki saivat eilen sovittua yhteistyöstä, jossa Turkki auttaa hillitsemään pakolaisvirtaa Eurooppaan kolmen miljardin euron arvoista tukipakettia vastaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia