Siviilit jäämässä taistelujen keskelle Irakin Fallujahissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Siviilit jäämässä taistelujen keskelle Irakin Fallujahissa

Jopa 13 000 perhettä on lähtenyt pakoon vuodenvaihteessa yltyneitä väkivaltaisuuksia Al-Anbarissa.

Kansainväliset järjestöt ovat huolissaan humanitaarisen tilanteen huononemisesta itäisessä Al-Anbarin provinssissa Irakissa, jossa taistelut hallituksen joukkojen ja al-Qaidaan liitettyjen sunnimilitanttien välillä ovat jatkuneet vuoden vaihteesta saakka.

Arviot väkivaltaisuuksia paenneiden perheiden määrästä vaihtelevat 5 000 - 13 000 välillä. YK on ilmoittanut käynnistäneensä yhteistyön paikallisten toimijoiden kanssa konfliktista kärsivien siviilien auttamiseksi.

"Humanitaarinen tilanne Anbarissa on vakava, ja se todennäköisesti tulee huononemaan sotilasoperaatioiden jatkuessa. YK-järjestöjen ensisijaisena tehtävänä tällä hetkellä on väestön tarpeiden tunnistaminen sekä terveydenhuolto- ja ruokatarvikkeiden valmistelu, mikäli turvallinen väylä alueelle saadaan varmistettua", YK:n pääsihteerin edustaja Nickolay Mladenov toteaa.

Punaisen Ristin kansainvälinen komitea kertoo saaneensa tietoja ruoka- ja polttoainetarvikkeiden ehtymisestä erityisesti Fallujan kaupungissa. Järjestö vetoaa taisteleviin osapuoliin, jotta nämä säästäisivät siviiliväestön iskuiltaan ja antaisivat avustusjärjestöille mahdollisuuden toimittaa apua paikalle. Myös Human Rights Watch on kritisoinut kovasanaisesti Irakin hallitusta siitä, että tämä ei ole onnistunut takaamaan turvaa taistelujen keskelle joutuneelle siviiliväestölle ja on sen sijaan pahentanut tilannetta siviilialueille kohdistetulla tykistötulella.

"Hallituksen on hoidettava välittömästi al-Qaidan aiheuttama uhka, mutta omien kansalaisten murhaaminen laittomasti ei ole ratkaisu", järjestön Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan johtaja Sarah Leah Whitson sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia