Suomalaiset näkevät maailman synkempänä kuin se on | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomalaiset näkevät maailman synkempänä kuin se on

Kansa uskoo, että köyhyys on lisääntynyt, vaikka se on vähentynyt, käy ilmi kyselystä.

Yli kolme neljäsosaa suomalaisista uskoo, että köyhyys on lisääntynyt maailmassa vuoden 1990 jälkeen. Todellisuudessa köyhien määrä on laskenut 700 miljoonalla.

Ulkoministeriön Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan enemmistö suomalaisista uskoo myös, että alle puolet kehitysmaiden lapsista käy koulua. Kouluun pääsee nykyisin kuitenkin yli 90 prosenttia lapsista.

Myös lapsikuolleisuuden puolittumisesta tietää vain 11 prosenttia suomalaisista, tutkimuksessa kerrotaan. Vajaa puolet arvioi sen sijaan, että se on noussut.

Puhtaan veden saannin suhteen suomalaisten tietämys on hieman parempi.  Yli puolet tietää, että sen saatavuus on kasvanut.

Parhaiten köyhyyden vähenemisestä tietävät kyselyn mukaan nuoret. Sen sijaan yliopistokoulutuskaan ei juuri lisää tietämystä.

Tutkimukseen haastateltiin joulukuussa tuhatta suomalaista.

Viimeksi samantyyppinen kysely tehtiin toukokuussa 2014. Tuolloin vajaat 70 prosenttia vastanneista uskoi, että köyhyys on lisääntynyt. Nyt kysely koski vuosituhattavoitteita, joiden jatkosta neuvotellaan tänä vuonna.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia