Suomalaisketjujen vastuullisuusongelmat Thaimaassa jatkuneet | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomalaisketjujen vastuullisuusongelmat Thaimaassa jatkuneet

Ananasmehutoimittajan tehtaalta löytyy merkkejä ihmiskaupasta ja pakkotyöstä, sanoo Finnwatch.

Suomalaisten kauppaketjujen vastuullisuusongelmat Thaimaassa ovat jatkuneet räikeinä, todetaan Finnwatchin tuoreessa seurantaraportissa.

Järjestön mukaan yksi kauppaketjujen valitsemista uusista ananasmehutoimittajista on kansainvälisestikin pahamaineinen tehdas, jonka työolosuhteet ovat aiempaakin heikompia.

"On ollut pitkään Thaimaan viranomaisten tiedossa, mitä tehtaalla tapahtuu", selvityksen tehnyt Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala totesi aamulla järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.

Finnwatch raportoi vuosi sitten SOK:n, Keskon ja Tuko Logisticsin toimittajan thaimaalaisen Natural Fruit -tehtaan ongelmista, jonka seurauksena VIP-Juicemaker ja sen emoyhtiö Refresco Gerber siirtyivät hankkimaan mehutiivistettä muilta thaimaalaistoimittajilta, kuten nyt selvityksen kohteena olevalta Vita Food Factorylta.

Järjestön tekemän selvityksen perusteella Vita Food Factoryn tehtaalla paljastui muun muassa työtekijöiden passien takavarikointeja, väkivaltaa siirtotyöntekijöiden rankaisemisessa ja velkavankeutta. Myös rekrytoinnissa, palkkauksessa ja työajoissa löytyi vakavia ongelmia.

Ongelmat eivät tulleet yllätyksenä, sillä työntekijöiden epäoikeudenmukaiseen kohteluun tehtaalla ovat kiinnittäneet aiemmin huomiota niin kansainvälinen media, Walmart-kauppaketju, YK:n ihmisoikeusvaltuutun toimisto kuin Thaimaan ay-liikekin, Finnwatch sanoo.

Järjestö ei kuitenkaan suosittele yrityksille yhteistyön katkaisemista, vaan kehottaa näitä pyrkimään työntekijöiden oloja yhteistyössä Thaimaan teollisuuden ja viranomaisten kanssa.

Myös suomalaisketjuille tonnikalatuotteita toimittavien alihankkijoiden toiminnasta löytyi edelleen ongelmia. Selvityksen mukaan 12-tunnin työpäivät ja minimipalkkaus olivat yleisiä käytäntöjä tehtailla, jonka lisäksi työntekijöiltä vaadittiin laittomia maksuja ja evättiin taukoja. Finnwatch kertoo seuraamiensa tehtaiden kuitenkin osallistuneen vuoropuheluun ja sitoutuneen parannustoimenpiteisiin.

Lainsäädäntö avuksi

SOK, Kesko ja Tuko Logistics saavat raportissa kiitosta siitä, että nämä ovat ihmisoikeusloukkauksien tultua ilmi käynnistäneet vuoropuhelua tavarantoimittajiensa kanssa ja luvanneet kiinnittää huomiota koko arvoketjun vastuullisuuteen. SOK ja Kesko ovat myös selvittäneet omien merkkiensä tuotannon vastuuvalvontaa sekä tehneet muutoksia hankintasopimuksiinsa, rapotissa todetaan.

Muista ketjuista poiketen Lidl ei edelleenkään ole antanut Finnwatchille tietoja omista tavarantoimittajistaan Thaimaassa, eikä yritys kertomansa mukaan ole reagoinut millään tavalla järjestön aiempaan raporttiin.

"Toisaalta tämä on ymmärrettävää, koska Lidl ei ollut silloin mediahuomion keskipisteenä, mutta toisaalta se on aika surullista, että yritysten pitää aina päästä otsikoihin negatiivisessa valossa, ennen kuin muutoksia tapahtuu", Vartiala sanoo.

Ongelmien korjaamiseksi pysyvästi Finnwatch haluaa Suomen valtiolta sitovia sääntöjä ihmisoikeuksien kunnioittamiseksi myös ulkomailla.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia