Suomelta 150 000 euroa Ukrainan demokratian tukemiseen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomelta 150 000 euroa Ukrainan demokratian tukemiseen

Euroopan neuvoston kautta kanavoitavalla avulla selvitetään ihmisoikeusloukkauksia ja vahvistetaan muun muassa vähemmistöjen asemaa ja kansaisyhteiskuntaa.

Suomi on lähdössä mukaan Euroopan neuvoston ihmisoikeus- ja demokratia-apuohjelmaan 150 000 eurolla, kertoo ulkoministeriö.

Neuvoston vetämän ohjelman tarkoituksena on edistää muun muassa Ukrainassa tapahtuneiden ihmisoikeusloukkausten selvittämistä, kansallisten vähemmistöjen asemaa, perustuslakiuudistusta sekä vahvistaa vaalityötä ja kansaisyhteiskuntaa. Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu on parhaillaan Ukrainassa ja toivoo pääsevänsä myös Krimille.

Neuvoston paikallinen asiantuntijaverkosto on jatkossa myös suomalaisten asiantuntijoiden käytössä, ulkoministeriöstä sanotaan.

Ukrainan kriisissä on epäilty toistuvia ihmisoikeusrikkomuksia niin Maidan-aukion mielenosoituksissa kuin maan itäosien taisteluissa.

Tällä viikolla nähtiin myös käänteitä EU:n ja Ukrainan välisissä suhteissa. Europarlamentti ja Ukrainan parlamentti ratifioivat tiistaina videon välityksellä järjestetyssä yhteisessä kokouksessa strategisen sopimuksen poliittisten suhteiden tiivistämisestä. Samalla sopimukseen kuuluvalle vapaakauppapykälälle asetettiin vuoden jäähy, jotta diplomaattisesti herkkä tilanne Venäjän kanssa ei järkkyisi.

Ukrainan parlamentti on myös myöntänyt maan itäosien kapinallisille erityisaseman. Sopimuksen puitteissa Donetskin ja Luhanskin kapinallisille on myönnetty rajattu itsehallinto kolmeksi vuodeksi, joiden aikana ne saavat muun muassa muodostaa omat poliisivoimat ja järjestää paikallisvaaleja. Henkilöille, jotka eivät ole syyllistyneet selviin sotarikoksiin, kuten MH17-koneen alasampumiseen, luvataan lisäksi yleisarmahdus, jos he luopuvat aseista.

Sopimus on osa Venäjän ja Ukrainan välistä rauhansopimusta. Ukrainan mukaan Itä-Ukrainassa on edelleen 3 000 venäläistä sotilasta.

Uutislähteiden mukaan väkivaltaisuudet Donetskissa ovat jatkuneet sopimuksesta huolimatta tällä viikolla.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia