Suomesta vietiin miljoonilla aseita Bahrainiin arabikevään kynnyksellä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomesta vietiin miljoonilla aseita Bahrainiin arabikevään kynnyksellä

Bahraihiin vietiin muun muassa tarkkuuskiväärejä, niiden patruunoita sekä optiikkaa, paljastaa SaferGloben raportti.

Suomesta vietiin Bahrainiin arabikevään alla aseita ja asetarvikkeita 3,5 miljoonan euron arvosta, mutta vientivalvonta ulottui vain puoleen viennistä ja vientilupapäätökset sivuuttivat valtioneuvoston toimivallan, toteaa rauhantutkimusverkosto SaferGlobe Finland raportissaan.

Asevienti Bahrainiin tapahtui SaferGloben mukaan seitsemässä erässä, useat eri viranomaiset päättivät vientiluvista ja lupiin sovellettiin sekä asevientilakia että ampuma-aselakia. Bahrainiin vietiin muun muassa tarkkuuskiväärejä, niiden patruunoita sekä optiikkaa.

Ensimmäinen vientilupa myönnettiin syyskuussa 2010 ja aseita vietiin Bahrainiin vielä tammikuussa 2011, todetaan raportissa. Bahrainissa väkivaltaisuudet puhkesivat helmikuun puolivälissä 2011.

Koska yhdenkään vientierän arvo ei ylittänyt miljoonaa euroa, vientiä ei katsottu ulko- ja turvallisuuspoliittisesti merkittäväksi eikä lupapäätöstä käsitelty valtioneuvostossa. Verkoston mukaan on muodostunut käytäntö, että miljoonan euron ylittävät vientilupapäätökset tekee valtioneuvosto.

Kolme suomalaista kansalaisjärjestöä pyysi huhtikuussa keskusrikospoliisia selvittämään, rikottiinko Bahrainin kanssa tehdyissä asekaupoissa asevienti- ja ampuma-aselakia.

Raportissaan SaferGlobe arvostelee Suomen aseiden vientilupakäytäntöä haasteelliseksi sekä viejille että viranomaisille.

Yrityksille lupaprosessin ennakoiminen on vaikeaa, koska luvat myönnetään tapauskohtaisesti. Viranomaisten toimintaa vaikeuttaa sekä tuoteluetteloiden puute että vaikeus erottaa siviili- ja sotilastarvikkeita toisistaan.

Tehokas aseviennin valvonta edellyttäisi lupaviranomaisille reaaliaikaista järjestelmää. Tällä hetkellä vientilupia käsitteleviltä viranomaisilta puuttuu tiedot edellisen vuoden vienneistä, sillä tilastot valmistuvat 8–11 kuukautta edellisen vientivuoden päättymisestä, huomauttaa SaferGlobe.

Verkoston mukaan myös aseviennin loppukäyttöä pitäisi valvoa tehokkaammin. Esimerkiksi poliisihallitus ei edellytä loppukäyttötodistusta kaikista vienneistä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia