Suomi ykköseksi suuressa UNICEF-julistekilpailussa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomi ykköseksi suuressa UNICEF-julistekilpailussa

Suomalaisen Kiia Beilinsonin suunnittelema, naisen rintaa kuvaava juliste valittiin parhaaksi sadan kilpailijan joukosta.

Suomalaisen Kiia Beilinsonin suunnittelema, naisen rintaa kuvaava juliste valittiin parhaaksi sadan kilpailijan joukosta. Kansainvälinen UNICEF-kutsukilpailu etsi keinoja herättää nuoret aikuiset oivaltamaan, että kaikki voivat auttaa maailman lapsia.

"Työ on rohkea ja vetoaa tunteisiin. Se palauttaa länsimaissa ylierotisoidut rinnat niiden alkuperäiseen käyttötarkoitukseen, imettämiseen. Teksti Be a tit, eli ole tissi, kutsuu jokaista kantamaan vastuun lapsista omalla tavallaan: lahjoittamalla, työnsä tai kulutusvalintojensa kautta", graafisen suunnittelun asiantuntijoista koostuva raati kuvaa Aalto-yliopistossa opiskelevan Kiia Beilinsonin voittajatyötä.

Rintaruokinta on tehokkaimpia yksittäisiä keinoja ehkäistä pienten lasten kuolemia. Puutteellinen rintaruokinta on syynä noin 800 000 imeväisikäisen kuolemaan joka vuosi.

Kansainvälinen kilpailu opiskelijoille

Nuorten graafisen suunnittelun opiskelijoiden kilpailuun oli kutsuttu kymmenen taidekoulua ja -yliopistoa yhdeksästä eri maasta: Ecuadorista, Israelista, Japanista, Kiinasta, Puolasta, Suomesta, Tšekin tasavallasta, Venäjältä ja Yhdysvalloista. Arvioituja töitä oli kaikkiaan sata.

Kunniamaininnan sai kiinalaisen Nanjing Arts -yliopiston Sui Jianing työllään Let’s make it zero. Raati kiitti työtä äärimmilleen pelkistetystä oivalluksesta. Juliste kuvaa liukumäkeä, joka konkretisoi lapsikuolleisuuden laskun ja kertoo, että muutos on käynnissä ja se on mahdollinen.

Julisteet esillä koko kesän

Kaikkiin kilpailun julisteisiin voi tutustua kesän ajan Lahdessa, Aleksanterinkadun toriparkin työmaan seinälle liimatussa 120-metrisessä julistenäyttelyssä, sekä internet-osoitteessa www.unicef.fi/julistenayttely

Julistekilpailun Suomen UNICEFille järjesti Aalto-yliopisto.

Maailmassa kuolee yksi lapsi joka viides sekunti. Kansainvälisellä yhteistyöllä voidaan kuitenkin saavuttaa mittavia tuloksia. Lapsikuolleisuus on jo laskenut puoleen vuoden 1990 tasosta.

***

Kilpailun tuomaristona toimivat graafiset suunnittelijat Timo Berry, Jenni Kuokka, Ilkka Kärkkäinen ja Linda Linko. Tuomariston puheenjohtajana toimi Suomen UNICEFin viestintäjohtaja Jussi Kivipuro ja sihteerinä Grafian toiminnanjohtaja Katri Soramäki.

UNICEF-katujulistenäyttely 12.6.–12.8.2014
Lahden Aleksanterinkatu, Toriparkin työmaan seinä

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia