Syyrian konflikti on maksanut maataloudelle 15 miljardia euroa, viljelijät sinnittelevät yhä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Syyrian konflikti on maksanut maataloudelle 15 miljardia euroa, viljelijät sinnittelevät yhä

Syyrian maanviljelijät kaipaisivat tukea esimerkiksi lannoitteiden ja polttoaineen hankintaan. Se voisi hillitä myös muuttoliikettä, selviää tutkimuksesta.

Syyrian yli kuusi vuotta kestänyt konflikti on aiheuttanut valtavat tuhot maan maataloudelle, mutta sektori voidaan saada käyntiin uudelleen, mikä vähentäisi myös humanitaarisen avun tarvetta ja siirtolaisuutta, sanoo YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO).

FAO:n tekemän tutkimuksen mukaan konflikti on aiheuttanut maataloudelle yli 16 miljardin dollarin eli runsaan 15 miljardin euron menetykset esimerkiksi menetettyinä satoina ja tuhoutuneena laitteistona. Alle puolet vuonna 2011 maaseudulla eläneestä väestöstä elää enää maaseudulla. Silti maatalous on yhä elinehto miljoonille syyrialaisille, mukaan lukien maan sisäisille pakolaisille.

Tutkimusta varten haastateltiin viime syksynä yli 3 500:aa syyrialaista kotitaloutta. He kertoivat, että etenkin lannoitteiden ja polttoaineen puute, tuhoeläimet ja kasvitaudit sekä kastelujärjestelmien ja karjan vesipisteiden tuhoutuminen ovat suuria esteitä maatalouden harjoittamisen kannalta.

95 prosenttia sanoi, että jo maatalouden perustarvikkeiden saanti vähentäisi maaltamuuttoa ja rohkaisisi sisäisten pakolaisten ja siirtolaisten paluuta.

"Investointien lisääminen maataloussektorin toipumiseen voisi vähentää dramaattisesti humanitaarisen avun tarvetta. Sillä voisi olla merkittävät vaikutukset myös siirtolaisuuden hillitsemiseen", toteaa myös FAO:n johtaja José Graziano da Silva järjestön tiedotteessa.

FAO:n arvion mukaan maataloussektorin uudelleenrakentaminen maksaisi kolmen vuoden aikana 10–16 miljardia euroa riippuen konfliktin kehityksestä. Mikäli tuottoisat viljelyalueet yhä lyödään laimin, yhä useampi joutuu lähtemään maaseudulta, se varoittaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia