Syyrian kurdeille luvataan tukea Irakista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Syyrian kurdeille luvataan tukea Irakista

Kärjistyvä tilanne uhkaa ajaa ikämiehet aseisiin Kurdistanissa, kirjoittaa Karlos Zurutuza.

(IPS) -- "Havahduimme, kun islamistit ilmoittivat jumalan tukevan kurdien tappamista Syyriassa", sanoo Farouk Aziz Khadir. Hän on monen muun irakilaisen veteraanin tavoin valmis tarttumaan aseisiin syyrialaisten kurdiveljien avuksi.

Khadir, 60, taisteli aikanaan yhdeksän vuotta Irakin kurdien peshmerga-joukossa ja johtaa nyt sen veteraanijärjestöä. Jäsenehtona on osallistuminen taisteluun Saddam Husseinin tyranniaa vastaan ennen vuotta 1991. Hallituksen joukot häädettiin Irakin Kurdistanista 1991 ja alue sai itsehallinnon.

"Järjestömme noin 2 300 jäsenestä puolet on valmiita taistelemaan Syyrian kurdien rinnalla heidän alueelleen tunkeutuvia al-Qaidan liittolaisia vastaan", Khadir kertoo toimistossaan Sulaymaniassa 260 kilometriä Bagdadista koilliseen.

Syyrian kurdit asettuivat keväällä 2011 alkaneessa kansannousussa presidentti Bashar al-Assadin hallitusta vastaan, mutta erillään arabikapinallisista.

Islamistien uhka

Kurdit linnoittautuivat omalle alueelleen Syyrian pohjoisosaan. Sinne alkoi kesällä virrata islamistitaistelijoita, joilla on kurdien mukaan Turkin tuki. Se karsastaa kurdien itsehallintoalueita rajansa tuntumassa.

Khadirin mukaan aseisiin tartutaan hätätilassa, mutta syyrialaisia autetaan myös muilla tavoin. "Jokainen antoi puolet palkastaan tai eläkkeestään, ja saimme kokoon 11 000 euroa. Olemme lähettäneet myös humanitaarista apua, kuten ruokaa ja telttoja."

Irakissa, Iranissa, Turkissa ja Syyriassa elää yli 30 miljoonaa kurdia. Heidän haaveensa omasta valtiosta on lähinnä toteutumista Irakin autonomisessa Kurdistanissa. Moni ihmettelee, miksi alueen Erbilissä toimiva johto ei lähetä joukkoja Syyriaan.

"Erbiliin kohdistuu valtavia paineita Iranista, Turkista ja muualta Lähi-idästä. Emme voi antaa tunteiden voittaa järkeä", selittää veteraani Dilshad Sharif.

Paljon jännitteitä

Tilanteen herkkyyttä lisäävät Turkissa alkaneet hallituksen ja kurdien rauhanneuvottelut, joita ennen kurdit olivat sotineet liki 30 vuotta oikeudesta omaan kieleen ja kulttuuriin.

Turkin kurdien PKK-liike on pitänyt Qandilin vuoria Pohjois-Irakissa tukikohtanaan, mikä on lisännyt jännitteitä Turkin ja Irakin Kurdistanin välillä.

Veteraani Hawre Ahmed huomauttaa, että kurdeilla on tukalaa myös Iranissa. Vaikka kurdien aseellinen liike on siellä ehkä taipumassa tulitaukoon, epäily elää Irakissa.

"Mitä voimme odottaa uskontopohjaiselta hallitukselta, joka hirttää ihmisiä julkisilla paikoilla vain, koska he ovat kurdeja", Ahmed tivaa. Amnesty Internationalin tuore raportti Iranista vahvistaa tiedot kurdien ja muihin vähemmistöihin kuuluvien julkisista teloituksista ja joukkopidätyksistä.

Kaikki koolle

Khadir muistuttaa, että kurdijärjestöt ovat vuosien saatossa sotineet myös keskenään eivätkä Syyriankaan kurdijärjestöt ole sovussa kaikesta.

Veteraaneilla on kuitenkin aihetta toiveikkuuteen, sillä kaikkien neljän valtion kurdien edustajat kokoontuvat 24. elokuuta Erbiliin.

Irakilaisten mukaan tällainen kokous olisi vielä kaksi vuotta sitten ollut mahdoton ajatus. "Nyt tiedän, että olemme oikealla tiellä", eräs veteraani sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia