Syyriasta paenneita miljoona enemmän kuin vuosi sitten | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Syyriasta paenneita miljoona enemmän kuin vuosi sitten

Avustusoperaatio on suurin YK:n pakolaisjärjestön historiassa.

Lähes puolet syyrialaisista on joutunut jättämään kotinsa maan sisällissodan seurauksena, kertoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR. Jo kolme miljoonaa on rekisteröinyt pakolaiseksi maan ulkopuolella, ja kuusi ja puoli miljoonaa on paossa maan sisällä.

Käytännössä rajan ylittäneitä pakolaisia on jo miljoona enemmän kuin vuosi sitten, järjestö kertoo. Järjestön mukaan syyrialaiset ovat nyt sen avustamista pakolaisryhmistä suurin palestiinalaisten jälkeen. Avustusoperaatio on järjestön suurin sen 64-vuotisessa historiassa.

"Syyrian kriisistä on tullut aikamme suurin humanitaarinen hätätila, mutta maailma ei täytä pakolaisten ja heitä majoittavien maiden tarpeita", toteaa YK:n pakolaiskomissaari António Guterres.

YK:n mukaan pelkästään pakolaisten auttamiseksi tarvitaan vuoden loppuun mennessä yli 1,5 miljardia euroa lisää. Yhteensä apua tarvitsee Syyriassa lähes 11 miljoonaa ihmistä.

Syyrian sisällissodaksi äitynyt väkivalta alkoi vuonna 2011, ja siinä on kuollut yli 191 000 ihmistä. YK:n nimittämä tutkijapaneeli julkisti viime viikolla raportin, jonka mukaan maan tilanne vaikuttaa koko kansainväliseen rauhaan ja vakauteen. Sen mukaan maassa toimiva islamilainen äärijärjestö ISIS sekä hallituksen joukot ovat syyllistyneet sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Esimerkiksi ISISin kontrolloimilla alueilla on jatkuvasti teloituksia, amputaatioita ja ruoskimisia. Myös lapsia pakotetaan katsomaan julmuuksia. Hallituksen iskuissa puolestaan on kuollut viime kuukausina satoja siviilejä ja vankiloissa kidutetaan vankeja, raportissa kerrotaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia