Tansanian albiinot pakenevat vainoa
Kaksi albiinolasta on siepattu kahden kuukauden sisällä, ja turvaa etsivien määrä on kasvanut.
Suojaa etsivien albiinolasten määrä on kasvanut Tansaniassa viime aikoina kahden lapsen sieppauksen ja todennäköisen murhan jälkeen. Esimerkiksi Shinyangan kaupungin erityistarpeisten lasten keskuksessa suojaa etsivien albiinolasten määrä on lähes kaksinkertaistunut tässä kuussa, kertoo uutistoimisto Reuters.
Tansaniassa on tapettu ainakin 75 albiinoa vuoden 2000 jälkeen. Heidän kokemansa vaino nousi jälleen esille, kun maassa siepattiin joulukuussa 4-vuotias albiinotyttö, jota ei ole vielä löydetty. Helmikuussa siepattiin 1-vuotias poika, jonka pahasti silvottu ruumis löytyi muutamaa päivää myöhemmin. Tekijöinä olivat aseistetut jengit, mutta poliisi kertoi pidättäneensä myös kummankin lapsen isän. Syytteitä ei kuitenkaan ole nostettu.
Muun muassa YK:n ihmisoikeuskomissaari on vaatinut Tansanialta tapausten jälkeen albiinojen parempaa suojelua. Maa kielsikin noitatohtorit taannoin, mutta kaikkien mukaan maan hallitus ei tee tarpeeksi albiinojen suojelemiseksi.
"Johtajien keskuudessa ei ole minkäänlaista poliittista tahtoa lopettaa nämä kammottavat tapot. Mikä on niin erityistä perinteisissä parantajissa, että johtajamme jättävät albiinojen tapot huomiotta", kysyy kanadalaisen Under The Same Sun -järjestön johtaja Vicky Ntetema Guardian-lehdessä.
Albiinojen vainon on pelätty lisääntyvän entisestään poliitikkojen tavoitellessa valtaa ensi lokakuun vaaleissa.
Albinismi on perintötekijöiden aiheuttama ihopigmentin muutos, joka ilmenee ihon, hiuksien ja karvoituksen valkoisuutena. Albiinoja on Tansaniassa noin 1 400. Perinteisesti on uskottu, että heidän ruumiinosiaan voidaan käyttää magiassa.
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia