Tunnettu bloggari puukotettiin Malediiveilla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tunnettu bloggari puukotettiin Malediiveilla

Yameen Rasheedin murha herättää huolta saarivaltion sananvapaustilanteesta.

Tunnettu bloggari ja sosiaalisen median aktiivi Yameen Rasheed on murhattu Malediiveilla. Tapaus herättää huolta maan ilmaisunvapauden tilasta, sillä se ei ole ainoa aktivisteihin kohdistunut hyökkäys viime vuosina.

29-vuotias Rasheed löydettiin kotitalostaan puukotettuna. Hän kuoli myöhemmin sairaalassa.

29-vuotias Rasheed tunnettiin muun muassa satiirisesta poliittisesta blogistaan sekä kampanjasta, tämä vaati oikeutta vuonna 2014 kadonneelle toimittajalle Ahmed Rilwanille, jonka tämä uskoi tämän tulleen rikollisjengin kaappaamaksi.

Medioiden ja järjestöjen mukaan Rasheed oli saanut ennen sieppaustaan tappouhkauksia, joista hän oli kertonut poliisille. Poliisi ei kuitenkaan ollut reagoinut. Toimittajia suojelevan CPJ-järjestön mukaan Rasheed uskoi, että häirinnän taustalla olivat radikaaliryhmät, jotka eivät hyväksyneet Rasheedin ja muiden bloggarien kritiikkiä islamia kohtaan.

Maan presidentti on pahoitellut tapausta ja tutkinnat on aloitettu, mutta esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin sekä YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston mukaan maan sananvapaustilanne on viime aikoina heikentynyt. Muun muassa aktivisteja, toimittajia ja mediajulkaisuja on ahdisteltu.

"Rasheedin kuolema tapahtuu tilanteessa, jossa näyttää siltä, että poliittisen opposition pidätykset ja heihin kohdistetut syytteet kasvavat. Vaadimme viranomaisia toimimaan ilmaisunvapauden kutistuvan tilan korjaamiseksi", sanoo YK:n ihmisoikeusvaltuutetun Zeid Ra’ad al Husseinin edustaja Ravina Shamdasani tiedotteessa.

YK on aiemmin kritisoinut Malediiveja myös siitä syystä, että se on pidättänyt ja vanginnut entisen presidentin sekä puolustusministerin. Al Jazeera -uutiskanavan mukaan Rasheed on kolmas malediivilainen mediapersoona, joka on joutunut viimeisten viiden vuoden aikana hyökkäyksen kohteeksi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia