Tutkimus: Kaakkois-Aasian turistit näkevät usein lasten riistoa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Kaakkois-Aasian turistit näkevät usein lasten riistoa

Kerjäläislapsille annetut rahat päätyvät hyvin harvoin itse lapsille, opastaa World Vision.

Kaakkois-Aasian matkailijat kaipaavat turismiteollisuudelta toimia lasten riiston lopettamiseksi. Useimmat alueella matkaavat ovat kohdanneet lasten kaltoinkohtelua ja monet haluaisivat tietoa siitä, mitä heidän pitäisi tehdä, käy ilmi kehitysyhteistyöjärjestö World Visionin ja Western Sydney -yliopiston tuoreesta raportista.

Raportin mukaan 95 prosenttia turisteista on nähnyt jonkinlaista lasten kaltoinkohtelua, kuten kerjäämistä, kaupustelua tai muuta työntekoa. Useimmat tietävät, että turismi lisää lasten kaltoinkohtelun riskiä, mutta harva kuitenkin osaa nähdä esimerkiksi kerjäläislapset mahdollisina uhreina, raportissa kerrotaan.

Kyselyyn osallistui 268 matkailijaa, jotka olivat kotoisin muun muassa Australiasta, Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista. Haastattelut tehtiin Thaimaassa, mutta monet turistit vierailivat myös Kambodžassa, Laosissa ja Vietnamissa.

"Turisteille saattaa olla todella vaikeaa olla auttamatta kerjääviä tai kaupustelevia lapsia. On kuitenkin hyvä muistaa, että annetut rahat valitettavasti hyvin harvoin päätyvät lapselle. Taustalla on usein aikuisia, jotka käyttävät hyväksi sekä lapsia että turistin kokemaa ahdistusta ja auttamishalua", sanoo lasten oikeuksien neuvonantaja Annette Gothóni Suomen World Visionista.

World Visionin ja sen yhteistyökumppaneiden Child Safe Tourism -sivuston mukaan Kaakkois-Aasiassa matkaava turisti voi esimerkiksi raportoida lasten hyväksikäytöstä eteenpäin, antaa rahansa mieluummin lapsia tukeville järjestöille, kysyä luvan ennen valokuvausta sekä muistaa, että liika lasten kanssa veljeily ja lahjojen antaminen voi johtaa siihen, että nämä pitävät kaikkia tuntemattomia vaarattomina.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia