Tutkimus: Naudanlihan ympäristövaikutukset dramaattiset | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Naudanlihan ympäristövaikutukset dramaattiset

Punaisesta lihasta luopuminen on parempi ympäristöteko kuin autosta luopuminen, sanoo tutkija.

Naudanlihan tuotanto synnyttää viisi kertaa enemmän päästöjä kuin sianlihan tai siipikarjanlihan tuotanto, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.

Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten paljon eri eläinkunnan tuotteet vaativat maata, vettä ja lannoitteita ja laskivat tuotannosta aiheutuvat päästöt. Tulokset perustuvat Yhdysvaltain kansallisen tason dataan.

Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America -aikakauslehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan naudanliha vaatii 28 kertaa enemmän maata ja 11 kertaa enemmän vettä kuin sianliha tai kana. Viljoihin verrattuna vaikutukset ovat vielä suuremmat.

Naudanlihan ympäristövaikutuksista on tiedetty jo aiemmin, mutta tutkimusryhmän johtajan Gidon Eshelin mukaan nyt tehty tutkimus osoittaa vaikutusten dramaattisuuden. Hänen mukaansa paras ja vähiten kiistanalainen tapa vaikuttaa naudanlihan kulutuksen pienenemiseen olisi luopua lihantuotannon valtiontuista.

"Toivon, että hallitus pysyy erossa ihmisten ruokavalioista, mutta samaan aikaan on monia hallituksen politiikkoja, jotka suosivat nykyistä, liian paljon lihaa sisältävää ruokavaliota. Poistakaa keinotekoiset tuet, ja nousevat hinnat tekevät loput", Eshel sanoo brittilehti Guardianin haastattelussa.

Tutkimukseen osallistuneen professori Tim Bentonin mukaan lihansyönnin vähentäminen on paras mahdollinen ympäristöteko.

"Suurin asia, jonka ihmiset voivat tehdä vähentääkseen hiilijalanjälkeään, ei ole hylätä autoja, vaan syödä merkittävästi vähemmän punaista lihaa", hän sanoo.

Kommentit

Lähettänyt maailmaparemma… (ei varmistettu) 5.5.2016 - 16:00

http://www.cowspiracy.com 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia