Ugandassa hyökätään naisia vastaan pornolain nojalla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ugandassa hyökätään naisia vastaan pornolain nojalla

Uganda on tullut tunnetuksi lähinnä homolaista, mutta myös pornografian kieltävä laki sekä yleisen järjestyksen laki ovat aiheuttaneet laajamittaista sortoa, järjestö kertoo tuoreessa raportissaan.

Ugandan lainsäädäntö on mennyt huolestuttavaan suuntaan viimeisten puolentoista vuoden aikana, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International. Järjestön mukaan paljon julkisuutta saanut homovastainen laki ei ole ainoa ongelma, vaan myös myös pornografian vastainen laki sekä yleistä järjestystä koskeva laki ovat aiheuttaneet maassa lisääntyvää sortoa, väkivaltaa ja syrjintää.

Tänään julkaistun raportin mukaan esimerkiksi syksyllä 2013 säädetty yleisen järjestyksen laki rajoittaa laajasti kokoontumisvapautta ja on johtanut oppositioaktivistien kokoontumisten tukahduttamiseen.

Helmikuussa säädetty pornografian vastainen laki puolestaan on tulkittu käytännössä kielloksi esiintyä julkisesti paljastavissa vaatteissa. Väkijoukot hyökkäsivät naisten kimppuun ja riisuivat näiltä vaatteet ennen kuin poliisi tiedotti, ettei laki oikeuta siihen, raportissa kerrotaan. Poliisi on kuitenkin häirinnyt naisia myös itse.

Kansainvälisestikin kohuttu homoseksuaalisuuden kriminalisoiva laki peruttiin elokuussa, mutta sitä ennen ihmisiä pidätettiin mielivaltaisesti ja heitä vastaan hyökättiin sekä kaduilla että poliisiasemilla, raportissa kerrotaan.

Amnestyn mukaan lainsäädännön taustalla on poliittisia ja uskonnollisia syitä. Uganda palasi monipuoluedemokratiaan vuonna 2005, ja kokoontumisen vapautta rajoittavalle laille on tullut tarvetta, kun presidentti Yoweri Museveni ja valtapuolue NRM ovat kohdanneet yhä enemmän haasteita sekä puolueen ulkopuolella että sen sisällä.

Homo- ja pornolakien taas arvioidaan kertovan lisääntyvästä uskonnon vaikutusvallasta lainsäädäntöön. Taustalla on myös keskustelu Ugandan suhteesta globaalin pohjoisen kanssa, maan kulttuurisesta autonomiasta ja perhearvoista.

Ugandassa on määrä pitää vaalit vuonna 2016. Samana vuonna myös presidentti Museveni tulee olleeksi 30 vuotta vallassa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia