WHO: Ebolan taltuttaminen Länsi-Afrikassa vie kuukausia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

WHO: Ebolan taltuttaminen Länsi-Afrikassa vie kuukausia

Avustusjärjestöillä on käsissään kaikkien aikojen pahin Ebola-epidemia, johon on menehtynyt jo yli 100 ihmistä.

Kansainväliset avustusjärjestöt ovat tehostaneet työtään aggressiivisesti leviävän ebola-epidemian hillitsemiseksi Guineassa ja Liberiassa. Maailman terveysjärjestö WHO kuitenkin varoittaa, että viruksen aiheuttaman epidemian taltuttaminen saattaa kestää vielä kahdesta neljään kuukautta.

"Tämä on yksi kaikkein haastavimmista ikinä kohtaamistamme ebola-epidemioista, sillä tartunnat ovat hajautuneet hyvin laajalle maantieteelliselle alueelle. Tapauksia on havaittu lukuisissa paikoissa eri puolella Guineaa sekä isossa Conakryn kaupungissa", WHO:n Keiji Fukuda kertoi tiistaina tiedotusvälineille.

Ebola-viruksen erittäin vaarallista Zaire-mutaatiota havaittiin Guineassa kaksi kuukautta sitten, jonka jälkeen tautiin on sairastunut 157 ja menehtynyt yli 100 ihmistä. Myös naapurimaa Liberiassa on havaittu jo yli 20 tapausta. Koska Ebolaa vastaan ei ole tiedossa hoitokeinoja tai rokotteita, avustusjärjestöjen työ on keskittynyt taudin leviämisen ehkäisemiseen.

Avustusjärjestöjen toimintaan on liittynyt myös epäluottamusta. Viime viikolla Lääkärit ilman rajoja joutui keskeyttämään toimintansa kaakkoisessa Macentan kaupungissa, kun järjestön henkilökuntaa kivitetiin ja syytettiin taudin levittämisestä.

UNICEF ja WHO ovat käynnistäneet paikallisten terveysviranomaisten kanssa laajan tiedotuskampanjan epidemiaa koskevien väärinkäsitysten oikaisemiseksi.

"Suurin osa paikallisista ihmisistä ei ole koskaan ennen tätä kuullut ebolasta. Nyt perusteettomat pelot ja huhut leviävät nopeasti ja laajalle. Siksi on ratkaisevaa, että perheet saavat totuudenmukaista tietoa taudista ja keinoista suojautua siltä", UNICEFin terveystyön johtaja alueella Guido Borghese sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia