WHO: Itsemurha ollut tabu liian pitkään | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

WHO: Itsemurha ollut tabu liian pitkään

Ihminen ottaa oman henkensä joka 40. sekunti, sanoo Maailman terveysjärjestö.

Joka 40. sekunti maailmassa kuolee ihminen oman kätensä kautta, sanoo YK:n terveysjärjestö WHO ensimmäisessä itsemurhien ehkäisyä käsittelevässä raportissaan, joka julkaistiin viime viikolla.

Järjestön mukaan kyseessä on suuren mittakaavan kansainvälinen ongelma, johon kuolee joka vuosi 800 000 ihmistä.

"Kehoitamme tällä raportilla puuttumaan suureen kansanterveysongelmaan, joka on ollut tabu liian pitkään", WHO:n pääjohtaja Margaret Chan sanoo.

Kolme neljästä itsemurhasta tapahtuu köyhissä tai keskituloisissa maissa, joissa nuoret aikuiset ja vanhat naiset kuuluvat riskiryhmiin. Sen sijaan teollisuusmaissa etenkin yli 50-vuotiailla miehillä on yli kolminkertainen itsemurhariski naisiin verrattuna.

Itsemurha on monimutkainen ilmiö, jonka syynä ovat muun muassa taloudelliset huolet, ihmissuhteet ja sairaudet, WHO muistuttaa. Myös yhteiskunnallinen epävakaus, kuten konfliktitilanteet, katastrofit ja syrjintä, voi ajaa ihmisiä ottamaan oman henkensä, raportissa sanotaan.

Tällä hetkellä eniten itsemurhia tehdään Guyanassa, jossa kuolee vuosittain 44,2 ihmistä 100 000:ta kohden. Suomen sijoitus tilastoissa on hieman kansainvälisen keskiarvon yläpuolella. Maailmanlaajuisesti itsemurhaan kuolee noin 11 ihmistä 100 000:ta kohden.

Itsemurhien vähentämiseksi on tärkeää tehostaa ehkäisevää yhteistyötä muun muassa julkisen terveydenhuollon, koululaitoksen, sosiaaliviranomaisten ja oikeuslaitoksen kanssa, WHO sanoo. Samalla tarvitaan suoria keinoja, kuten käsiaseiden saatavuuden rajoittamista ja esteiden rakentamista muun muassa silloille ja korkeisiin rakennuksiin, järjestö sanoo.

Tällä hetkellä vain 28 maalla on kansallinen itsemurhien ehkäisystrategia, ja erityisesti Euroopan maat ovat kehittäneet niitä aktiivisesti.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia