WHO pyytää lisää henkilökuntaa Ebola-alueille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

WHO pyytää lisää henkilökuntaa Ebola-alueille

Liberiassa ei ole yhtään vuodepaikkaa jäljellä, ja ihmisiä käännytetään hoitokeskusten ovilta.

Ebola-alueilla on pulaa kaikesta aina lääkäreistä ruumispusseihin asti. Alueelle tarvitaan kipeästi ainakin 500–600 lääkäriä sekä tuhat muuta terveystyöntekijää lisää, vetoaa Maailman terveysjärjestö WHO.

Järjestön mukaan Ebola-epidemia leviää nyt nopeammin kuin siihen pystytään vastaamaan.

Eniten tartuntoja ja uhreja on Liberiassa, jossa on tapahtunut yli puolet Ebola-kuolemista. Siinä, missä Senegal ja Nigeria voivat yrittää pysäyttää epidemian, esimerkiksi Liberian pääkaupungissa Monroviassa tautia voidaan aluksi vain hidastaa, WHO:n asiantuntija Sylvie Briand kertoi viime viikolla brittilehti Guardianin mukaan.

WHO:n mukaan maassa oli ennen epidemiaa vain yksi lääkäri sataatuhatta ihmistä kohti. Yli 150 terveystyöntekijää on saanut tartunnan, eikä maan hoitokeskuksissa ei ole jäljellä enää yhtään vapaata sänkyä. Esimerkiksi Montserradon maakunnassa, jossa Monroviakin sjaitsee, tarvetta on tuhannelle sängylle lisää, järjestö kertoo.

Lääkärit ilman rajoja -järjestön asiantuntija Pierre Trbovic kertoo blogissaan, että ihmisiä joudutaan käännyttämään keskusten ovilta, koska muuten sekä jo hoidossa olevat että työntekijät ovat vaarassa. Sen seurauksena jotkut ihmiset joutuvat hylkäämään läheisensä.

Ebolaan oli viime perjantaihin mennessä kuollut WHO:n tilastojen mukaan viidessä maassa yli 2 200 ihmistä. Tartunta on lähes 4 400:lla, ja lähes puolet niistä on tullut viimeisten kolmen viikon aikana. WHO:n pääjohtajan Margaret Chanin mukaan luvut eivät kuitenkaan enää kerro todellisuutta, vaan ne ovat aliarvioituja.

Guinean, Liberian, Sierra Leonen, Senegalin ja Nigerian lisäksi myös Kongon demokraattisessa tasavallassa on meneillään oma erillinen Ebola-epidemiansa. Siihen arvioidaan kuolleen noin 35 ihmistä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia