Yhä useampaan kouluun hyökätään | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Yhä useampaan kouluun hyökätään

Syyrian konflikti on nostanut kouluhyökkäysten määrää, käy ilmi Pelastakaa Lasten tuoreesta raportista.

Kouluihin kohdistuvien hyökkäysten määrä on viime vuosina kasvanut, kertoo Pelastakaa Lapset tuoreessa raportissaan. Taustalla on muun muassa Syyrian konfliktin kärjistyminen.

Raportin mukaan viime vuonna maailmalla dokumentoitiin yhteensä 3 600 kouluihin kohdistuvaa hyökkäystä. Oppilaita ja opettajia on uhkailtu, heitä kohtaan on käytetty väkivaltaa ja heitä on myös kuollut hyökkäyksissä. Kouluja on tulitettu ja ryöstelty ja lapsia on rekrytoitu kouluista aseistettuihin ryhmiin. Tapausten lukumäärä on raportin mukaan todennäköisesti aliarvioitu.

Viime vuoden tapauksista yli 70 prosenttia sattui Syyriassa, jossa tammikuuhun 2013 mennessä 3 900 koulua 22 000:sta oli vahingoittunut, tuhottu tai otettu muuhun kuin opetuskäyttöön. Sen jälkeen hyökkäykset ovat lisääntyneet, ja keväällä jo yli viidennes Syyrian kouluista oli poissa käytöstä, raportissa arvioidaan.

Koulutus on keskeytynyt myös Afrikan konfliktimaissa. Esimerkiksi Malissa 700 000 lapsen koulunkäynti on häiriintynyt konfliktin vuoksi, ja Kongon demokraattisessa tasavallassa lähes 30 prosenttia lapsista ei käy koulua, raportissa kerrotaan.

Järjestö muistuttaa, että koulutuksen puutteella on lapsiin kauaskantoiset vaikutukset. Monet eivät koskaan palaa kouluun.

Raportin mukaan konfliktialueilla elää nykyisin 48,5 miljoonaa 6–15-vuotiasta, jotka eivät pääse kouluun. Heidät on järjestön mielestä unohdettu, sillä viime vuosina koulutuksen osuus humanitaarisen avun rahoituksesta on laskenut. Vuonna 2012 osuus oli 1,4 prosenttia, kun suositus on neljä prosenttia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia