YK:n asiantuntijat vaativat Guantanamon sulkemista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK:n asiantuntijat vaativat Guantanamon sulkemista

Yli puolet vankileirillä olevista vangeista on todettu vaarattomaksi Yhdysvaltojen turvallisuudelle, sanovat asiantuntijat.

YK:n ihmisoikeusasiantuntijat vaativat Yhdysvaltoja sulkemaan Guantanamon vankileirin, jossa viruu edelleen yli sata vankia nälkälakossa.

Vangit aloittivat nälkälakon vuoden alussa protestoidakseen vankilan huonoja oloja, epäinhimillistä kohtelua ja epämääräisen tilanteen pitkittämistä. Sekä sulkeminen että vankien vapauttaminen on ollut asialistalla jo pitkään.

Asiantuntijoiden saamien tietojen mukaan vangit kärsivät pitkittyneen epävarmuuden takia vakavista fyysisistä ja henkisistä ongelmista. Vangit eivät tiedä milloin heidät vapautetaan vai vapautetaanko ollenkaan. Epätietoisuus siitä voivatko he nähdä läheisiään enää koskaan, on asiantuntijoiden mukaan psyykkisesti erittäin kuormittavaa.

"Yli puolet vangeista on jo todettu vaarattomiksi Yhdysvaltojen turvallisuudelle ja heidät on luvattu vapauttaa, mutta mitään konkreettista ei ole tapahtunut", kommentoi terrorismin vastaisen yksikön asiantuntija Ben Emmerson.

YK:n ihmisoikeuskomissio vaatiikin, että Yhdysvallat tekee nyt konkreettisia ratkaisuja, joko vapauttamalla vankeja tai nostamalla lain mukaiset syytteet kuten ihmisoikeuksien perusteella kuuluu.

"Yhdysvaltojen tulisi pystyä myös turvaamaan vankien henki, terveys sekä koskemattomuus erityisesti nyt nälkälakon aikana", asiantuntijat kommentoivat.

Presidentti Barack Obama, joka lupasi sulkea laitoksen jo ensimmäisellä kaudellaan 2008, lupaa nyt nopeuttaa ratkaisua.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia