YK:n ihmisoikeusvaltuutettu järkyttyi: Irakissa 34 teloitusta päivässä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu järkyttyi: Irakissa 34 teloitusta päivässä

Tiedossa ei ole yhtään raporttia armahduksista, vaikka syytetyiltä saadaan tunnustuksia painostamalla. 

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Navi Pillay järkyttyi, kun Irakissa teloitettiin 34 ihmistä yhden vuorokauden aikana. Vaikka oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin normeja olisi noudatettu pikkutarkasti, teloitusten määrä on hirvittävä yhdelle päivälle, Pillay totesi lausunnossaan 19. tammikuuta toimeenpannuista teloituksista.

Pillay on hyvin huolestunut sekä oikeudenkäyntien että niissä annettujen tuomioiden oikeudenmukaisuudesta oikeusprosessin puutteellisen läpinäkyvyyden vuoksi.

Eniten levottomuutta ihmisoikeusvaltuutetussa herättää kuitenkin se, ettei tiedossa ole yhtään raporttia kenenkään teloitusjonossa olevan armahtamisesta siitä huolimatta, että on olemassa hyvin dokumentoituja tapauksia syytettyjen painostamisesta tunnustamiseen.

Irakin hallitusta Pillay kehottaa keskeyttämään välittömästi kuolemantuomioiden täytäntöönpanon sekä käsittelemään uudestaan teloitusjonossa olevien tapaukset.

YK:n ihmisoikeustoimiston mukaan teloitetuista 34 henkilöstä kaksi oli naisia. Kaikkiaan Iranissa uskotaan teloitetun 1 200 ihmistä vuoden 2004 jälkeen. Tarkkaa teloitusten määrää ei tiedetä, mutta viimeisen kahden kuukauden aikana on teloitettu ainakin 63 ihmistä.

Irakissa kuolemanrangaistus voidaan tuomita noin 50 rikoksesta, joissain tapauksissa jopa julkisen omaisuuden vahingoittamisesta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia