Ympäristöaktivismi yhä vaarallisempaa – "uusi ihmisoikeuksien taistelutanner" | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ympäristöaktivismi yhä vaarallisempaa – "uusi ihmisoikeuksien taistelutanner"

Ympäristöaktivistien surmat eivät saa kansainvälistä huomiota lukuun ottamatta tämänvuotista Berta Cáceresin murhaa Hondurasissa, sanoo järjestö.

Viime vuonna tapettiin keskimäärin yli kolme ihmistä joka viikko ympäristöaktivismin, kuten maaoikeuksien, metsien tai jokien puolustamisen, vuoksi. Brittiläistaustaisen kansalaisjärjestön Global Witnessiin julkaisemien tuoreiden tilastojen mukaan tiedossa on 185 kuolemaa 16 maassa.

Järjestön mukaan määrä on suurempi kuin minään aiempana tilastovuotena ja 59 prosenttia suurempi kuin vuonna 2014. Todennäköisesti todellinen luku on vielä korkeampi.

"Ympäristöstä on tulossa uusi ihmisoikeuksien taistelutanner", järjestön tiedotteessa todetaan.

Järjestön mukaan syynä väkivallan kasvuun on se, että teollisuus on tunkeutumassa yhä uusille alueille puun, mineraalien ja palmuöljyn suuren kysynnän vuoksi.

"Yhteisöt, jotka vastustavat, löytävät yhä useammin itsensä yritysten yksityisten turvallisuustoimijoiden, valtion joukkojen ja palkkatappajien tulilinjalta", sanoo järjestön kampanjajohtaja Billy Kyte.

Tekoja tutkitaan vain harvoin kunnolla.

Vaarallisimpia maita olivat viime vuonna raportin mukaan Brasilia, Filippiinit ja Kolumbia. Kuolleista lähes 40 prosenttia oli alkuperäiskansojen edustajia.

Kansainvälisesti ilmiö ei Global Witnessin mukaan juurikaan herätä huomiota – ellei oteta lukuun tänä vuonna tapahtunutta hondurasilaisen alkuperäiskansa-aktivisti Berta Cáceresin murhaa. Cáceresin uskotaan joutuneen murhan uhriksi, koska hän vastusti patohanketta, jonka rahoituksessa on mukana muun muassa Suomen kehitysrahasto Finnfund. Global Witnessin mukaan Hondurasissa tapahtui viime vuonna kahdeksan ympäristöaktivistin surmaa.

Ympäristöaktivistien lisäksi vaarassa ovat nykyisin myös muunlaiset kansalaisaktivistit. Kansalaisjärjestöjen yhteistyöverkosto Civicuksen mukaan viime vuonna ilmaisunvapautta, yhdistymisen vapautta tai rauhanomaisen kokoontumisen vapautta loukattiin vakavasti ainakin 109:ssä maailman maassa – mukana myös 16 Euroopan maata. Järjestön mukaan häirintä ja väkivalta kansalaisaktivisteja ja journalisteja vastaan kasvoi, ja internetistä on tulossa lisäksi vielä uusi paikka, jossa aktivisteja rajoitetaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia