Yritysten verohelpotukset ylittävät verot Yhdysvalloissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Yritysten verohelpotukset ylittävät verot Yhdysvalloissa

Houkutus väärinkäytöksiin on suuri, koska yritysten ei tarvitse maksaa veroja ulkomailla ansaituista tuloista, ellei niitä kotiuteta, kirjoittaa Carey L. Biron.

(IPS) -- Yhdysvaltalaiset yritykset saivat vuonna 2011 verohelpotuksia noin 181 miljardin dollarin arvosta. Summa on suurin sitten 1980-luvun ja hiukan enemmän kuin yritysten maksamat verot, valtion tilintarkastusvirasto kertoo.

Yhdysvaltalaisten yritysten ei tarvitse lain mukaan maksaa veroa ulkomailla ansaituista tuloista, ellei niitä kotiuteta. Se houkuttaa väärinkäytöksiin ja veroparatiisien hyödyntämiseen.

Julkisen talouden kasvava ahdinko on kiihdyttänyt keskustelua yritysten veronkierrosta myös Yhdysvalloissa. Edustajainhuoneen demokraattijäsen Lloyd Doggett teki 45 edustajan tukemana lakialoitteen verotuksen porsaanreikien tukkimisesta.

"30 johtavaa yhtiötä sijoitti kolmen vuoden aikana enemmän rahaa tämän kongressin lobbaamiseen kuin veroihin. Joidenkin veroaste on negatiivinen, ja monet suurimmista yhtiöistämme maksavat veroa yksinumeroisen prosentin mukaan", Doggett sanoo.

Hänen veroparatiisien käyttöä suitsiva lakiesityksensä, Stop Tax Haven Abuse Act, edellyttäisi muun muassa, että Yhdysvaltoihin rekisteröidyt ylikansalliset yhtiöt erittelevät tulonsa maakohtaisesti. Se parantaisi myös kehitysmaiden mahdollisuuksia periä ulkomaisilta yrityksiltä asianmukaisia veroja.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia