Zimbabwen karjankasvattajat siirtyvät naudoista vuohiin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Zimbabwen karjankasvattajat siirtyvät naudoista vuohiin

Ilmastonmuutos on vaikeuttanut sääolosuhteita, ja vuohet kestävät niitä nautoja paremmin.

(IPS) -- Zimbabwen ilmasto on muuttunut entistä kuumemmaksi ja kuivemmaksi. Äärimmäinen kuivuus on tappanut monen karjatilallisen lehmät. Yhä useampi tilallinen onkin lopettanut nautakarjan kasvattamisen ja hankkii elantonsa vuohista.

Naudoista luopuminen auttaa hillitsemään ilmastonmuutosta, sillä märehtivä lehmikarja tuottaa paljon kasvihuonekaasuja.

Vuohet kestävät kuumia ja kuivia olosuhteita, ja niille kelpaa vaatimaton ravinto. Ne tarvitsevat myös huomattavasti vähemmän hoitoa kuin naudat. Kuivuus ei hidasta edes vuohien lisääntymistä.

"Suunnitelmissa on lisätä vuohien kasvatusta erityisesti alueilla, joiden olosuhteissa vain pienkarja selviää. Lisäksi olemme selvitelleet vientimahdollisuuksia maihin, joissa vuohenlihaa pidetään herkkuna", kertoo Zimbabwen vuohenkasvattajien yhdistystä johtava Chrispen Kadiramwando.

Kauppa käy

Livias Ncube asuu Mwenezin alueella, jonka ilmasto on Zimbabwen ankarinta. Ncube on siirtymässä vuohenkasvattajaksi, vaikkei vielä ole luopunut kaikista naudoistaan.

"Mainittavaa sadetta saadaan tuskin koskaan. Vuohia ei kuitenkaan tarvitse ruokkia rehulla, sillä ne sopeutuvat olosuhteisiin ja ovat jopa entistä pulskempia", Ncube sanoo.

Koska vuohien hoito ei vaadi erityistä panostusta, Ncube ehtii myös markkinoida ja myydä vuohenlihaa Etelä-Afrikkaan ja Mosambikiin. Yhden vuohen hinta on reilut 60 euroa, ja 130 vuohen laumaa pitävä Ncube kertoo ansaitsevansa vajaat 1 500 euroa kuukaudessa.

Talous jarruna

"Investoiminen pienkarjaan, esimerkiksi vuohiin, jotka selviytyvät myös kuivuudesta kärsivillä alueilla, on varokeino muun karjan menetyksen varalle", sanoo Environment Africa -järjestön maajohtaja Barnabas Mawire.

Zimbabwen katastrofaalinen taloudellinen tilanne jarruttaa ilmastonmuutoksen torjuntaa. Valtiolle ei ole laadittu ilmasto-ohjelmaa, mutta virallisen linjan puuttuminen ei ole hidastanut karjatilallisten siirtymistä ilmastoystävällisempään lihantuotantoon.

"Olemme muuttaneet elämäntapaamme ja ryhtyneet kasvattamaan vuohia, koska ilmasto on muuttunut vaativammaksi. Meidän elämämme jatkuu siitä huolimatta, että ilmastonmuutos on vienyt suurimman osan naudoistamme", Livias Ncube vakuuttaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia