Heikoimmat valtiot ja köyhimmät ihmiset uhkaavat pudota yhä pahemmin
kehityksestä, jonka määränpäänä tulisi olla köyhyydestä ja
riippuvuudesta irtautuminen, kirjoittaa Kepan kehityspoliittinen sihteeri Matti Ylönen.
Vientinäkymien heikkenemisestä huolimatta
Maailmanpankki ennustaa, että viime vuosina nopeasti kasvanut Vietnam
voi päästä kriisistä miltei kuivin jaloin.
Useat kauppaketjut ovat jo
joitakin vuosia valmistelleet siirtymistä kassattomiin myymälöihin. Kärjessä ovat
edenneet vähittäiskaupan jättiyhtiöt yhdysvaltalainen Wal-Mart ja saksalainen Metro.
Maailman kauppajärjestö WTO on kokoamassa 153:n jäsenmaan ministerit
jatkamaan Dohan kehityskierrosta mahdollisesti vielä joulukuussa.
Neuvottelut etenevät kulisseissa, vaikka heinäkuun kokouksen kaataneet
maatalouskaupan kysymykset hiertävät edelleen.
Jos globaali etelä seuraa kapitalistisia kasvun askelia pohjoisen
mallin mukaan, seuraa ekologinen Harmageddon, Walden Bello kirjoittaa.
Ilmastonmuutos on uhkan lisäksi mahdollisuus toteuttaa kauan
lykättyjä talouden uudistuksia.
Finanssi-, energia-, ruoka- ja ilmastokriisit uhkaavat tehdä tyhjiksi
maailman köyhimpien maiden kehityspyrkimykset. Tärkeän YK:n
huippukokouksen aattona on epäselvää, mitä rikkaat maat
tekevät kehitysmaille aiheutetun ahdingon helpottamiseksi.