YK:n ilmastokokouksissa sovitut puhtaan kehityksen mekanismit ja
päästökauppa ovat saaneet innostuneen vastaanoton eri puolilla Aasiaa.
Järjestöt ja tutkijat varoittavat kuitenkin päästökaupan vaaroista.
Kehittyvät maat ovat tulossa mukaan ilmastotalkoisiin. Varsinkin suuret
maat kuten Brasilia, Meksiko ja Etelä-Afrikka osoittivat YK:n
ilmastokokouksessa Poznanissa olevansa valmiita metsien suojeluun ja
päästövähennyksiin.
Selvitykset Intian, Meksikon ja Kaakkois-Aasian vähähiilisistä kehityspoluista ovat lupaavia. Kehitysmaat pystyvät kasvattavat taloutta ja hyvinvointia kasvattamatta merkittävästi päästöjään, mutta tähän ne tarvitsevat rikkaiden maiden tukea.
Päivittäistavaroita valmistavien yritysten
tulot voivat puolittua vuoteen 2018 mennessä, elleivät ne sopeuta
toimintaansa ilmastonmuutokseen, tuore tutkimus varoittaa.
EU-maat näyttävät saavuttavan Kioton pöytäkirjan
päästövähennystavoitteen. Viidentoista
“vanhan” EU-maan tavoite on 8 %
päästövähennys vuotuisissa päästöissä verratuna vuoden 1990
lähtötasoon vuoteen 2012 mennessä.