EAPPI (Ecumenical Accompaniment Programme in Palestine and Israel) on Jerusalemin kirkkojen pyynnöstä vuonna 2002 käynnistetty kansainvälinen kumppanuusohjelma. Se tukee paikallisia yhteisöjä ja siviiliväestöä konfliktiin liittyvissä kriittisissä tilanteissa ja raportoi ihmisoikeuksien toteutumisesta Israelissa ja Palestiinassa.
Ohjelma lähettää vapaaehtoisia tarkkailijoita seuraamaan alueen ihmisoikeustilannetta ja raportoimaan mahdollisista rikkomuksista.
EAPPI ei ole maailma.netiä julkaisevan Suomen OW-yhdistyksen jäsen.

Länsirannan miehityksellä on monia kasvoja. Yksi niistä siirtokuntalaisille ja palestiinalaisille erilliset oikeusjärjestelmät, kirjoittaa Heli Pekkonen.
Israelilaissiirtokuntalaisten harjoittama väkivalta on jatkuva uhka palestiinalaisalueilla, kertoo Lea Pakkanen.

Eräänä joulukuisena yönä Israelin armeija pidätti Omarin. Hänet vapautettiin neljä kuukautta myöhemmin pysyvästi vammautuneena, kertoo Kati Jääskeläinen.

Samalla kun Israel jatkaa laittomaksi todetun turvamuurin rakentamista, Al Walajan kylä on joutumassa kokonaan sen ympäröimäksi.

Asepalveluksensa alussa Avner Gvaryahu tahtoi olla "hyvä miehittäjä", mutta laittomat ja moraalittomat käskyt romuttivat toiveen.